Unto Uuno Mononen

How are you related to Unto Uuno Mononen?

Connect to the World Family Tree to find out

Share your family tree and photos with the people you know and love

  • Build your family tree online
  • Share photos and videos
  • Smart Matching™ technology
  • Free!

Unto Uuno Mononen

Also Known As: "Unto"
Birthdate:
Birthplace: Oinala, Muolaa, Finland
Death: June 28, 1968 (37)
Somero, Finland
Place of Burial: Somero, Finland
Immediate Family:

Son of Juho Juhonpoika Mononen and Helena Yrjöntytär Mononen
Ex-husband of Private
Brother of Erkki Mononen; Johannes Mononen and Private

Occupation: Sanoittaja, säveltäjä, muusikko
Managed by: Reijo Mitro Savola, Geni Curator
Last Updated:
view all

Immediate Family

About Unto Uuno Mononen

Säveltäjä, sanoittaja, muusikko.

Somero.

Syntyisin: Oinala, Muolaa.

"Suomen kansallistangon" Satumaa-tangon säveltäjä


Syntymä / Birth / Рождение:

Uuno Mononen syntyi Muolaan Oinalassa 23.10.1930.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Unto Mononen avioitui 1959 Hilkka Suomisen kanssa. He erosivat 1962.

Kuolema / Death / Смерть:

Unto Mononen kuoli Somerolla 28.06.1968 laukaukseen. Hänet haudattiin Somerolla 09.07.1968.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Unto Mononen on Suomen merkittävimpiä tangosäveltäjiä Toivo Kärjen ohella. Eräs hänen tunnetuimmista kappaleistaan on hänen säveltämänsä ja sanoittamansa tango Satumaa:

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa
missä onnen kaukorantaan laine liplattaa
missä kukat kauneimmat luo aina loistettaan
siellä huolet huomisen saa jäädä unholaan
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois
vaan siivetönnä en voi lentää
vanki olen maan
vain aatoksin mi kauas entää
sinne käydä saan
Lennä laulu sinne missä siintää satumaa
sinne missä mua oma armain odottaa
lennä laulu sinne lailla linnun liitävän
kerro että aatoksissain on vain yksin hän
Oi jospa kerran sinne satumaahan käydä vois
niin sieltä koskaan lähtisi en linnun lailla pois
vaan siivetönnä en voi lentää
vanki olen maan
vain aatoksin mi kauas entää
sinne käydä saan

Lapsuus Muolaassa ja evakkotie

Unto Mononen syntyi 23.10.1930 Karjalankannaksen Muolaan Oinalan kylässä Juho ja Helena Moilasen o.s. Kotilaisen perheeseen viidentenä ja kuopuksena [1]. Hän sai kasteessa nimen Uuno. Unto-nimeä hän alkoi käyttää saadessaan ensimmäisen sävellyksensä levytettäväksi vuonna 1950. [2, 3] Oinalan sijaitsi Muolaanjärven itärannalla noin 10 kilometriä Muolaan kirkonkylästä Kirkkorannasta länteen. Kylän eteläosassa Muolaanjärven rannalla sijaitsi yli kilometrin mittainen Niemenhiekan hiekkaranta, jota kutsuttiin Muolaan Rivieraksi. Se oli suosittu ranta, jossa käytiin autolla Viipurista asti. [4]

Urjalan Nuutajärvellä

Perhe lähti evakkoon ensin Urjalan Nuutajärvelle. Isä oli kaatunut talvisodassa. [5, 6, 7, 3] Nuutajärvi oli omintakeinen yhteisö. Sitä hallitsivat Nuutajärven kartano ja perinteikäs Nuutajärven lasitehdas. Hieman alle kymmenen kilometrin päässä Urjalan keskustasta sijaitseva kylä oli väkirikas ja siellä elettiin varsin erilaista elämää kuin lähistön maanviljelystiloilla. Helena ja Uuno muuttivat kartanon tilanhoitaja Sairasen asuinrakennukseen. Ympäristö oli upea. Kartanon linnamaiseksi mainittu päärakennus oli laajan puistoalueen keskellä. Lasitehtaalle ja kylälle johti juhlallinen koivukuja. Pääosin Uuno eleli kuten ennenkin, hiljaisesti äitinsä kera. Lukuinnostus ei laannut, vaan hän luki syödessäänkin. Esteri-sisar toi hänelle Porvoosta vanhasta lainakirjastosta hävitettäväksi määrättyjä kirjoja, kaikki laidasta laitaan kelpasi. Myös radiosta kelpasi "tyhjänpäiväisiä" operetteja lukuunottamatta koko kirjo: kirkkomusiikki, sinfoniat, jatsi ja iskelmät toki. Uunolla oli myös omaa harrastusta kummassakin lajissa: sanoja pantiin paperille, tuuleen vihellettiin sävelmiä. [7, 3]

Urjalan vuosina Uuno varttui pojasta nuorukaiseksi. Muolaalla vielä polvihousuja, pitkiä sukkia ja pieneksi käynyttä pikkutakkia pitäneestä hieman surumielisen näköisestä vesasta sukeutui huolitellun oloinen herrasmies. Vaikka maassa oli pulaa vaatteista, Uuno satsasi äitinsä rahoja pukeutumiseen. Nuutajärvellä otetussa paraatikuvassa hänellä on hyvin istuva puku, kauluspaita ja slipoveri. Hiukset ovat tyylikkäästi kohotetut, ilmeessä on kaihoa, mutta myös itsevarmuutta - ulkoinen asu on pantu heijastamaan elämäntunnon nousua. [7, 3]

Unton ura alkoi nuutajärveläisten Helanderin veljesten yhtyeessä laulusolistina 14-15 -vuotiaana. Ensimmäinen keikka oli juhannusaattona Honkolan lavalla. Hän oli mukana Helanderien orkesterissa parillakymmenellä keikalla. Vuonna 1946 Unto liittyi hanuristi Usko Ahlmanin yhtyeen laulusolistiksi. Haaveet alkavasta laulajanurasta katkesivat epäonnistuneeseen kitarisaleikkaukseen. Lauluäänen katoaminen haittasi myöhemmin sävellystyötäkin jonkin verran. [5, 6, 7, 3]

Tanssien järjestämisestä saattoi saada vankeutta ja lavoille leviteltiin piikkilankaa. Tanssikielto jatkui aina vuoteen 1945. Unton kosketus musiikkiin syntyi radion kautta. [5, 6, 7, 3] Radio oli Uunon oppikoulu kevyeen musiikkiin. Sotavuosina Yleisradion suhtautuminen musiikkiin muuttui ja sen tarjonta kasvoi huomattavasti. Rintamaradiot vaihtoivat pian propagandan viihteeseen, jota syydettiin nyt ääniaalloille ennenkuulemattomasti. Sodan aikana myös niin sanottu korkeakulttuuri ja matalakulttuuri löivät kättä: niitä katsottiin kumpaakin tarvittavan mielialan kohottamiseen. Sotavuosina luodun kevyen musiikin on sanottu olleen jatketta 30-luvulle, joka puolestaan oli perinyt kansanlaulujen maailman ja suodattanut siihen erilaisia kansainvälisiä vaikutteita niin idästä, etelästä kuin lännestäkin. Monosen tulevaa uraa ajatellen sotavuosien "vakavassa" kevyessä musiikissa on huomattavinta tangon orastava nousu. Argentiinalainen tango oli tullut Suomeen jo vuonna 1913, mutta suuren yleisön tutuksi tango ujuttautui vasta 30-luvulla, kun se oli kesytetty suomalaiseen musiikkiperinteeseen istuvaksi. Yksi merkkipaaluista oli Arvo Koskimaan Unelma-tango vuodelta 1932, joka otettiin ensimmäisenä tangona mukaan suosittuihin Dallape-orkesterin julkaisuihin. [7, 3]

Somero

Monoset muuttivat 1947 Somerolle siirtolaisten asutustilalle, peltoa oli 11 hehtaaria ja 8 hehtaaria metsää yhteismetsäosuutena. [5, 6, 7, 3] Monosten asutustila lohkottiin Lahden kartanon maista, joita oli asuttu jo keskiajalta saakka. Perheen osoitteeksi tuli Lahden kylä, jota kutsuttiin myös Lahden-lääniksi. [7, 3]

Monosten uusi koti oli lähellä mahtavan Lahden kartanon puista, kaksikerroksista päärakennusta. Kartanon koivukuja johti tien viehättävään notkoon, josta noustiin peltomaille. Monosten tilalla oli mäenkumpareella vanhastaan muonamiehen mökki, joka oli tuntemattomasta syystä saanut nimen Paratiisi. Uuno oli sitä mieltä, että sellaisessa "rohjossa" ei ruveta elämään ja Helena tarttui toimeen, uusi päärakennus oli saatava. Rakentaminen oli hankalaa. Tarvikkeet olivat vähissä, kun joka kulmalla tehtiin remonttia tai uudisrakennusta. Sementistä oli pulaa ja naulaluvatkin oli haettava maanviljelysseuran rakennusmestarin toimistosta. Lopulta talo nousi harjaansa ja sen perään korvausrahoilla kohosi navetta, jossa pidettiin neljää lehmää ja muutamia porsaita. [7, 3]

Untoa eivät maataloustyöt kiinnostaneet, musiikki veti puoleensa. [5, 6, 7, 3] Tilan työt jäivät Erkki-isoveljen harteille. [1, 3] Lähistöllä asui musiikinharrastaja-hanuristi Maunu Mentula, siirtolaisia hänkin, joka ryhtyi auttamaan Untoa nuottikirjoituksessa. Nuotit Unto oppi nopeasti ja sävellystyötä rupesi haittaamaan se, ettei Unto osannut soittaa mitään instrumenttia. Unto sai ensimmäisen kitaransa ja kitaransoiton oppikirjan 1948. Siitä alkoi ankara soiton harjoitteleminen. Kun soiton alkeet oli opittu, Unto ryhtyi keikkailemaan Mentulan orkesterissa lähinnä pienimuotoisissa juhlissa ja tansseissa. [5, 6, 7, 3]

Parikymppisenä vuonna 1950 Unto liittyi Somerolla Lasse Santakankaan orkesteriin. Unto ja Lasse sopivat sittemmin, että orkesterista tulee Unto Monosen orkesteri, koska Untolla on aikaa toimia päivisin managerina ja Lasse saa keskittyä maataloustöihin ja karjanhoitoon. [5, 6, 7, 3]. Yhtyeen laulusolistiksi tuli somerolaissyntyinen Hellin Laine. Hellin Laineen mukaan lähtö orkesteriin ja keikoille tuli nopeasti. ”Yhtenä iltana harjoiteltiin kaksitoista kappaletta ja lähdettiin heti keikalle. Tuntui kuin olisi ennenkin soitettu yhdessä.” Harjoituksia pidettiin pari kertaa kuukaudessa, sillä yhteistyö tuntui alusta saakka vaivattomalta. ”Meitil oli heti selvät jutut”, muistelee Hellin Laine. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut minkäänlaista leväperäisyyttä. Hellin Laineen mukaan Unto Mononen oli orkesterin johtohahmo ja hyvin vaativa. ”Unton melodiat ovat vaikeita alku- ja välisoittoineen. Niitä ei ole kiva laulaa, jos ne ei mene just niin kuin pitää. Unto oli itsekin niin tarkka”, kertoo Hellin Laine. Lavalla Unto Mononen oli eloisa ja nauravainen. Hellin Laine luonnehtii Unto Monosta hyväsydämiseksi ja tunneasteikoltaan laaja-alaiseksi. Ilo ja suru kulkivat yhtä lailla mukana. [8, 9, 10, 3]

Säveltäjä

Unto oli jo joitakin vuosia kirjoitellut muistiin sävellyksiään ja lähetteli niitä kustantajille. Pieni laulu oli ensimmäinen laulu jonka Unto sai myytyä levy-yhtiölle v. 1950. Tästä Unto rohkaistui ja "päätti ryhtyä" taiteilijaksi; otti taiteilijanimekseen Unto Mononen. Hänen oikea nimensä oli ollut Uuno. Samoihin aikoihin hän rupesi pukeutumaan hieman eri lailla kuin muut kyläläiset, mm käytti baskeria ja rusettia. 1950-luvun puolivälissä Unton kappaleita levytettiin joitakin vuosittain, esim. 1955 Henry Theel lauloi levylle Satumaa -tangon, jonka Unto oli säveltänyt jo v. 1949. Vielä ilmestyessään kappaleet eivät saavuttaneet mainittavaa menestystä. [5, 6, 7, 3]

Unton äiti kuoli 1957 ja Erkki -veli jäi pitämään tilaa. Unto tutustui 1958 iskelmälaulukilpailuvoittaja Hilkka Suomiseen, joka liittyi orkesterin laulusolistiksi. Musikaalinen Hilkka soitti joskus keikoilla jopa pystybassoa ja rumpuja. Keikkaohjelmistoon kuului muutakin kuin pelkkiä tangoja, jopa rokkia kuten Tutti Frutti. Unto ja Hilkka avioituivat vuonna 1959. [5, 6, 7, 3]

Helsingissä

Syksyllä 1959 tuli siihen tulokseen, että Somerolta käsin hän ei pääsisi eteenpäin urallaan. Hän päätyi siihen, että hänen pitää muuttaa Helsinkiin. Hilkka vastusti hanketta. Hilkan mielestä olisi pitänyt panostaa perheen yhdessä oloon ja kodin kohentamiseen. Perheen tytär oli syntynyt kevättalvella 1959. Unto hankki vuokra-asunnon Pitäjänmäeltä Kornetintie 14:stä. Hän asui arkipäivät Helsingissä ja viikonloput hän vietti Somerolla, missä keikkailu jatkui entiseen malliin. [5, 6, 7, 3]

Helsingissä Unto laittoi lehteen ilmoituksen, jossa hän tarjosi musiikinopettajan palveluja. Hän sai muutamia laulu-, kitara- ja hanurioppilaita, vaikka ei ollutkaan Helsingissä millään tavalla tunnettu nimi. [5, 6, 7, 3]

Vuonna 1960 Mononen voitti Yleisradion iskelmäsävellyskilpailun Polttava Liekki -nimisellä kappaleella. Brita Koivusen levyttämänä siitä tuli melkoinen menestys. Menestys toi lisää esiintymistilaisuuksia, mutta avioliitto ja yhteistyö alkoivat rakoilla Unton runsaan alkoholinkäytön vuoksi. Syksyllä 1960 Hilkka ja Seija-tytär muuttivat myös Pitäjänmäelle. Saarentaan talo myytiin. Unton alkoholinkäyttö oli jatkuvasti lisääntynyt, joten haaveet tasapainoisesta perhe-elämästä tuntuivat katteettomilta. Hilkka pääsi päivätöihin juottamaan puhelinjohtoja Strömbergin tehtaalle. [5, 6, 7, 3]

Perhe muutti vuoden kuluttua Helsingin keskustaan Kalevankadun ja Köydenpunojankadun risteykseen. Hilkka oli siirtynyt pakkauskoneelle Valiolle ja Unto pääsi kesäksi 1961 Valiolle massojensekoittajaksi ja yövartijaksi. Yötyö oli Monoselle mieleen, koska sill9in hän pystyi rauhassa säveltämään. Unto naureskeli ystävilleen, että tämä on ensimmäinen kerta kun hänelle maksetaan säveltämisestä palkkaa. [5, 6, 7, 3]

1960-luku

Unton suosio iskelmäsäveltäjänä kasvoi, samaan aikaan hänen oma elämänsä kuitenkin kävi yhä sekavammaksi. 60-luvun alkupuolella hän vaikutti pääasiassa ravintolamuusikkona Lapissa, mutta epäsäännölliset elämäntavat tekivät työnsaannin yhä vaikeammaksi. [5, 6, 7, 3]

Lokakuussa 1962 Reijo Taipale levytti uuden sovituksen Satumaa -tangosta, levystä tuli suurmenestys. Heti marraskuussa se oli Suomen eniten myyty äänilevy. Satumaan uusi tuleminen liittyi samanaikaiseen tangoharrastuksen nousuun Suomessa. Tangokuumetta riitti 1960-luvun loppupuolelle asti. Levy-yhtiöt kiiruhtivat levyttämään muitakin Monosen kappaleita kuten; Tähdet meren yllä, Kohtalon tango, Kangastus, Lapin tango, Valehtelevat silmät. Vuonna 1964 Reijo Taipaleen levyttämä Tähdet meren yllä oli eniten myyty kotimainen levy, jonka kanssa pystyi kilpailemaan ainoastaan The Beatlesien All my loving. [5, 6, 7, 3]

Näihin aikoihin Unto oli ainoa päätoiminen viihdesäveltäjä maassamme. Untolla ei ollut vakituista työtä ja hänen tulonsa perustuivat muutaman kerran vuodessa maksettaviin tekijänoikeuskorvauksiin ja satunnaisiin esiintymispalkkioihin. Raha-asiat menivät sekaisin kun korvaukset menivät velkojille. [5, 6, 7, 3]

Vuoristorata jyrkkenee

Mononen muutti Rovaniemeltä takaisin Etelä-Suomeen 1966. Unto Monosen viimeisiä elinvuosia leimasi luomis- ja juomiskausien vuorottelu ja hän oli useaan otteeseen alkoholistiparantolassa ja sairaalassa. [5, 6, 7, 3] Hän eli elämänsä viimeiset kaksi ja puoli vuotta irtolaisena: tien päällä, väliaikaisissa asunnoissa, ystävien nurkissa, hoitolaitoksissa. [2, 3] Alkuvuodesta 1968 hän vietti kolme kuukautta Halikon Mäyränummen piirimielisairaalassa vimmaisesti säveltäen 70 kappaletta, osa niistä levollisen seesteisiä. [5, 6, 7, 3]

Satumaan menestys alkoi tuottaa tekijänpalkkioita, ja Monosen vuoristorata jyrkkeni. Raittiina kausina syntyi täyspäiväiseksi säveltäjäksi ryhtyneen Monosen uran suurimpia tangoja, kuten Tähdet meren yllä, Kaipuuni tango ja Lapin tango. Toisaalta juominen paheni, ja kuvaan tulivat myös kaikenlaiset korvikeaineet suuvedestä lähtien. [2, 3]

Unto Monosen elämän viimeisen viikon aikana Maunu Mentula kirjoitti hänen liikkeistään Pelto-Pirkan Päiväntietoon [2, 3]:

Mononen tuli eilen.
Mononen reisul.
Mononen tuli.
Käyt. Forssassa, Unto osti urut.
Unto häipyi illalla.

Ja viimein, 26. kesäkuuta: Unto aina poies. [2, 3]

Juhannukseksi 1968 Unto yritti kirjoittautua katkaisuhoitoon Someron sairaalaan, mutta pyyntö evättiin. Viikon ryyppyputken päätteeksi hän ampui itsensä 28.6.1968. Ei ole tiedossa oliko vahingonlaukaus. [5, 6, 7, 3]

Jostain syystä Monosella oli tapana välillä kanniskella asetta, vaikka hän ei oikein osannut sitä käsitellä. Maunu ja Anja Mentula olivat olleet asiasta huolissaan jo aiemmin – ettei ystävä vahingossa satuttaisi itseään tai muita. Hän oli monesti käyttäytynyt humalassa itsetuhoisesti, uhannut esimerkiksi hukuttautumisella. Perjantaina 28. kesäkuuta Unto Mononen hankki jälleen kerran pistoolin ja päätyi erään taksinkuljettajan taloon juomaan. Huhut siitä, mitä talossa lopulta tapahtui, eivät ole Somerolla tänä päivänäkään täysin laantuneet. [2, 3]

Unto Monosen maine hänen eläessään ja työn vaalinta hänen kuolemansa jälkeen

Hellin Laine arvioi, ettei Unto Monosta arvostettu aikanaan Somerolla. Boheemi, itsetuhoinenkin elämäntapa oli liikaa vakavaraiselle maalaisväestölle. Baskeri päässään ja kitara kainalossaan kuljeskellutta Unto Monosta kutsuttiin ”Sibeliukseksi”. ”Käyn pari kertaa vuodessa Somerolla ja kaipaan tänne niin, että tunnen itseni sairaaksi ellen silloin tällöin saa käydä täällä, toisella kotiseudullani”, sanoi Unto Mononen viimeisessä haastattelussaan. [8, 9, 10, 3]

Ymmärtäjiä ja tukijoitakin oli. Yksi heistä oli nuori M. A. Numminen, joka soitti silloin tällöin rumpuja Unto Monosen orkesterissa. Myöhemmin hän innosti ja kannusti Unto Monosta säveltämään suomalaista lyriikkaa, esimerkiksi Aila Meriluotoa. Sävelsipä Unto Mononen myös M. A. Nummisen riehakkaan ja soittokieltoon päätyneen Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa -tekstin (1966). Sen suorasanaisuus ei haitannut melodikkoa. Unto Mononen sanoi, että Nummiselle hän säveltää vaikka puhelinluettelon. [8, 9, 10, 3]

Samalta vuodelta on peräisin Reijo Taipaleen tulkitsema Yön tummat siivet, jonka sointukäännöksiä sovittaja Jarkko Salo on analysoinut perinpohjaisesti. Jaakko Salon mukaan Unto Monen on löytänyt tangoonsa ”sellaisen sointukierron, joka on ilman muuta synnyttänyt assosiaation yöhön ja tummiin siipiin”. Unto Monosen sävellyksissä riittääkin analysoitavaa. On arvioitu, että hänen tangomelodiansa muistuttavat suomalaista virttä, ja samaan kaavaan sopivat myös laulutekstien synkkä synnintunto ja katumus. Laajojen alku- ja välisoittojen merkittävyyttä on korostettu: ne ovat suorastaan itsenäisiä sävelrunoelmia. [8, 9, 10, 3]

Unto Monosen muistoa on kunnioitettu Somerolla jälkikäteen. Joidenkin mielestä jälkimaineen vaaliminen on mennyt ryöstöviljelyksi ”hyvä on koirakin kuoltuaan” -tyylisesti. Silti myös pyyteettömyys on tunnusomaista pyrinnöille. Lukuisten teematapahtumien, konserttien ja kilpailujen lisäksi Somerolla perustettiin 1993 Unto Mononen -yhdistys Hellin Laineen idean pohjalta. Yhdistyksen kotipaikka on Somero, mutta sen profiili on valtakunnallinen. Hellin Laine on aktiivisesti mukaan myös Oman tien kulkijat -yhdistyksessä, joka vie Unto Monosen musiikkia esimerkiksi vanhainkoteihin. Hellin Laina lauloi myös Unton Valitut -orkesterissa. Mukana oli myös kaksi muuta Unto Monosen kanssa soittanutta muusikkoa: rumpali Matti Romu ja nyttemmin jo edesmennyt kontrabasisti Pekka Kurkikangas. [8, 9, 10, 3]

Marko Ahon väitöskirja Iskelmäkuninkaan tuho [6] osoittaa, että näiden artistien romahdus ja dramaattinen loppu liitttyvät oleellisesti heidän asemaansa suomalaiskansallisen kulttuurin merkkihenkilöinä ja Suomi-iskelmän muistelluimpina ikoneina. Tutkimusaineiston valossa edellämainitut artistit edustavat samaa stereotyyppistä ja ajatonta hahmoa, sortuvaa iskelmäkuningasta. Myytti viinaan romahtavasta iskelmäartistista nivoutuu yhteen suomalaisen tanssimusiikin myyttisen perussymbolin, tangon, kanssa. [6, 3] Marko Aho käsittelee väitöskirjassaan myös Unto Monosta kulttihahmona.

Claes Olssonin ja M. A. Nummisen elämäkertaelokuva Satumaa. Unto Monosen elämä ja tangot sai ensi-iltansa Somerolla 1999. [8, 9, 10, 3]

Reijo Taipaleen lisäksi muita Monosen tulkitsijoita ovat mm. Rauli "Badding" Somerjoki (Kaipuuni tango (tunnetaan myös nimellä Illan varjoon himmeään) ja Yön hiljaisuudessa) ja Esko Rahkonen, jonka kanssa Mononen teki yhteistyötä 1960-luvulla. Tunnetuin Rahkosen levyttämistä Monosen tangoista on Syvä kuin meri.

Viitteet:

  • [1] Muolaan ev.lut. seurakunnan kirkonarkisto.
  • [2] Milla Ollikainen: Unto Moilanen kuoli 50 vuotta sitten laukaukseen - "Se ei voinut olla itsemurha vaan humalaisen vahinko". Seura 24.06.2018. [https://seura.fi/asiat/historia/unto-mononen-kuoli-50-vuotta-sitten...]
  • [3] Kooste Reijo Savola.
  • [4] Eemil Luukka, Jaakko Sarkanen ja Kaino Repo (toim.): Muolaa ja Äyräpää vv. 1870-1944. Helsinki. Muolaalaisten Seura ry, 1952
  • [5] Leena-Maija Tuominen: Unto Mononen haki Pitäjänmäeltä uutta elämää. Pitäjänmäki muistelee. [http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/pitajanmaki/muut/mononen_unt...]
  • [6] Marko Aho: Iskelmäkuninkaan tuho. Suomi-iskelmän sortuvat tähdet ja myyttinen sankaruus. Väitöskirja. Tampere University Press 2002. [http://tampub.uta.fi/handle/10024/67232]
  • [7] Heikki Metsämäki ja Petteri Pelkki: Satumaa. Unto Mononen – Elämä ja laulut. Gummerus 1997.
  • [8] Eija Komu: Unto Mononen - Satumaasta Via Dolorosaan. [https://somero.finna.fi/Content/somero_mononen]
  • [9] Klassikkojen runoja kuullaan pian lauluina. Unto Monosen haastattelu Somero-lehdessä 28.6.1968.
  • [10] Hellin Laineen (s. 1939) haastattelu 1.2.2012. Haastattelijana Eija Komu.

Lisätietoja - More information - Больше информации:

Tämä profiili oli Karjalan 160. viikkoprofiili (30.12.2018-05.01.2019).

view all

Unto Uuno Mononen's Timeline

1930
October 23, 1930
Oinala, Muolaa, Finland
1968
June 28, 1968
Age 37
Somero, Finland
July 9, 1968
Age 37
Somero, Finland