Bishop Paul Juusten

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paavali_Juusten

https://kansallisbiografia.fi/paimenmuisto/henkilo/1257

A kind request for all the descendants of Bishop Juusten, and others, who manage related profiles in Geni (and elsewhere). There is no solid evidence whatsoever in any decent source, which would suggest, to any extent, that the name Juusten would ever appear in the form or Juusteen, let alone Justeen or any other variant. Even in his profile picture, the coat-of-arms, the name is nothing short of wrong. So, pay your respects to Bishop Juusten, and please refrain from using any variants of the name without bullet-proof evidence. It is fully acknowledged that the names may live and evolve during the centuries, but the name of the Bishop himself and of his immediate family was Juusten, and nothing else.

Paulus Petri Juusten (1516 – 1576). Finnish: Paavali Juusten, Swedish: Påvel Pedersson Juusten or Paul Juusten (b. ca. 1516 at Juustila near Viipuri - d. 1576 Turku (Åbo) was the first bishop of Viipuri (Viborg), Finland, and later, the bishop of Turku (Åbo), Finland. He made an impressive career and become an esteemed teacher and a Swedish royal envoy. As a personal ambassador to the King he was sent to Russia to negotiate with Ivan IV Vasilyevich aka. "Ivan the Terrible" and, as a result, and depending on the sources, he was either either held captive, or kept waiting for the Tsar, for some three odd years. A group of some 70 left Stockholm for Moscow in the summer of 1569: just the plague would prune some twenty of them. Finally, he met the with tsar, returned back - In december 1571! Following his return, he received ennoblement from the king Johan III in 1572 but the family was never introduced to the House of Nobility (est. 1625) and, on the male side, the family died with his granson in 1640. In his coat-of-arms, there is a shirtless man down on his bended knees whipping himself. (The family, however, flourished via the female side, as did his coat-of-arms, which was adopted by the family Cröell, nobl. Rosencröel, n:o 595, offspring of his daughter Anna's, and in which his bishop's hat was replaced by three roses.) The last significant recorded event in his career probably was when he consecrated Laurentius Petri Gothus as the archbishop of Uppsala. He died soon after, and was buried at the Cathedral of Turku.

Early life

Paavali, as he was known before ecclesiastical career, was initially schooled at the Viipuri School of Latin (schola trivium Viburgensis). His parents, burgher Pietari Juusten and his wife Anna, owned their townhouse near the Blackfriars' monastery at Viipuri. The street bore their name, Juusteninkatu (Juusten St.), for centuries up until 1944 when Viipuri was occupied by the Red Army of the Soviet Union and still being occupied. His parents died ca. 1530 possibly to the plague. The orphan Paavali was sent to Turku to study. He attended the school during 1534-1536. He was recruited to lecture as an assistant to the head teacher, bishop Martti Skytte. The bishop ordained Paulus as a priest in 1540, before he turned 24, which was the required age for ordination.

Ecclesiastical career

Juusten was acting headmaster of the Viipuri school 1541-1543, after which the bishop Martinus Skytte sent him to Germany, to study at several universities. He succeeded Mikael Agricola as headmaster of Turku cathedral school in 1548. He was member of the diocese chapter in 1553 and in 1554. In 1554 he was appointed as the inaugural bishop of Viipuri, a new diocese. He was consecrated as bishop by Botvidus Sunonis, bishop of Strengnes, a carrier of the Apostolic Succession. In 1563 he succeeded as bishop of Turku.

Kävi ensin Viipurin triviaalikoulun. Orvoksi jäätyään muutti Turkuun 1534-36. Opiskeli kaksi vuotta Turun koulussa, Toimi piispa Martti Skyten esilukijana,Turun koulun apuopettajana. Piispa vihki papiksi ennen säädettyä 24 vuoden ikää 1540 Turussa. Määrättiin Viipurin koulun rehtoriksi,1541-43. Lähetettiin Saksaan opiskelemaan humanistisia tieteitä ja teologiaa. Opiskeli Wittenbergissä opettajinaan mm. tohtori Luther.

-Suomen Piispain Kronikka:Paavali Juusteen

Paavali Juustenin kuolinaika

NB. Yksimielisesti yleisissä hakuteoksissa ja kirkkohistorian yleisesityksissä Paavali Juustenin kuolinajaksi on ilmoitettu 22.8.1576. Jukka Paarma on kuitenkin Teologisessa aikakauskirjassa 1977 osoittanut, että mainittu aikamäärä on virheellinen. Monien suomalaisten polveutuessa piispan tyttärestä Annasta tämän avioliitoista Henrik Stråhlmanin ja Hans Cröellin kanssa asia kiinnostaa sukututkijaa. Koska harva sukututkija seurannee mainittua aikakauskirjaa, kiinnitetään asiaan tässä huomiota. Vaikka eräissä piispainkronikan käsikirjoituksissa kuolinvuodeksi ilmoitetaan 1575, niin vakiintui Johannes Messeniuksen Scondia Illustratassa ilmoittama täsmällinen aika 22.8.1576 varsinkin Porthanin julkaiseman piispainkronikan kautta. Paarma osoittaa kuitenkin kuninkaan syksyllä 1575 kirjoittaneen kirjeen piispa Paavalin leskelle, ja Juustenia kutsutaan 11.10.1575 vainajaksi. Keväällä 1575 hän osallistui eräisiin tilaisuuksiin Ruotsissa ja oli elossa vielä 10.8. Paarman mukaan päivämäärä 22.8. täten voi hyvinkin olla oikea, mutta Messenius on jostakin syystä erehtynyt yhdellä vuodella, joten oikea kuolinaika olisi 22.8.1575.

-Genos 52(1981), s. 110 http://www.genealogia.fi/genos/52/52_110a.htm

RAMSAY:Paulus Juusten (tab.1) f. 1516 i Juustila by i Viborgs socken, Skolepilt i Viborg, sedan 1536-1538 i Åbo. - Föreläsare 1638 hos biskop Skytte, tillika underlarare a Åbo skola. Prästvigd 1540.T.f. rektor for Viborgs skola 1541-43. Inskrefs vid universiteten i Magdenburg, Rostock och Köningsberg. Skolrektor i Åbo, med fullmakt 1548 22/2. Nämnes sasom ledamot af domkapitalet 1553, 54. Utnämnd till biskop i Viborg 1554/5. Biskop i Åbo 1563 12/6. Sandebud till Ryssland 1569, jämte några adelsman, blef med dem därstades 1569/9 - 1572/2 hållen i fangenskap och illa misshandlad. Efter hemkomsten upphöjd i adligt stånd. - Juusten sammanskref under sin fångenskap i Ryssland en utläggning på latin över helgdagsevangelierna, samt öfversatte en katekes till finska språket. Hans historiska arbete "Chronikon Episcoporum Finlandensium" har af Porthan utgifvits med kommentarier.

http://runeberg.org/frfinl/0229.html

Turun piispa

The development of written Finnish Language was closely tied to the Reformation of the Church.The early Finnish Bishops were important educators and supporters of Finnish literature in addition to their duties as heads of church. In 1528 King Gustavus of Sweden appointed Martinus Skytte, a Finnish nobleman from Hauho, as the Bishop of Turku, Finland's only bishopric at the time. He was instrumental in sending Finnish students to study abroad, specifically in Wittenberg, Germany. Among these students were Mikael Agricola and Paavali Juusten, who studied with the reformer Martin Luther among others, and became the reformers of the Church of Finland and were the first to use Finnish language in their writings. They translated many important religious texts into Finnish. In 1554 Agricola became the bishop of Turku. At the same time Finland was divided into two bishoprics with the addition of Viipuri. The first bishop of Viipuri was Paavali Juusten, from 1554 to 1563. In 1563, after Agricola's death, he became the bishop of Turku, in which position he continued Agricola's work of writing in the Finnish language. He produced the first Finnish translation of the Catechism and a collection of psalms.

In addition to his duties as the bishop, Paavali Juusten was chosen by the King of Sweden to head a peace delegation to Russia. This took three years of his time. Most of the time he and his delegation were kept waiting for an audience with the czar.

Juusten, Paulus (noin 1520 - 1575)

Viipurin piispa, Turun piispa, reformaattori, historiankirjoittaja

Juusten, Paulus (noin 1520 - 1575) P. Juusten, Suomen piispain kronikka. Otava, 1956 (sinetti piirretty R. Hausenin Finlands medeltidssigill -teoksen mukaan). Paulus Juusten jatkoi Mikael Agricolan työtä Suomen kirkon johdossa. Hän on myös ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen historiankirjoittaja.

Paulus Juustenin syntymävuosi voidaan hänen myöhempien vaiheittensa perusteella sijoittaa vuoden 1520 tienoille. Hän oli viipurilaisen suurkauppiaan poika, jonka isä Pietari omisti kivitalon dominikaaniluostarin vieressä - kadun nimi oli vielä kesällä 1944 Juusteninkatu - sekä Juustilan tilan Viipurin pitäjässä. Pietarin kuoltua 1530 hänen vanhin poikansa Jöns johti kauppahuonetta, jonka laivat purjehtivat Tallinnaan, Danzigiin ja Lyypekkiin. Pauluksen toisesta veljestä Severinistä tuli Hauhon kirkkoherra; heidän nimeltä tuntematon sisarensa avioitui Viipurin pormestarin kanssa.

Opintiensä Paulus Juusten aloitti kotikaupungin latinakoulussa, jossa rehtorina toimi vuoteen 1528 Johannes Erasmi, "ahkera ja uskollinen koulunuorison kasvattaja", kuten Juusten piispainkronikassaan kuvaa. Humanismin ja uskonpuhdistuksen aatteet tunnettiin jo 1520-luvun Viipurissa. Linnanherralla, saksalaisella Hoyan ja Bruchhausenin kreivillä Johannilla, oli 1530-luvun alussa hovikappalaisenaan luterilainen saarnaaja Johan Block, josta myöhemmin tuli pommerilaisen Barthin kaupungin reformaattori. Hänen seuraajansa, tanskalaissyntyinen Clemens otti huolekseen myös rehtorin tehtävät syksystä 1532 alkaen ja "alkoi ensimmäisenä Viipurin koulussa opettaa Terentiusta ja Vergiliusta".

Orvoksi jäänyt Juusten siirtyi 1536 Turun kouluun, jossa hän sai nauttia edellisenä vuonna Wittenbergistä palanneen Thomas Keijoin opetusta. Kaksi vuotta myöhemmin, syksyllä 1538, palasi toinen Wittenbergin kävijä, oppinut viipurilainen Simon Henrici. Hänen suosituksestaan Juusten pääsi piispa Martinus Skytten taloon esilukijaksi ja samalla Turun koulun apuopettajaksi. Koska oli pelättävissä, että Juusten ajan tavan mukaan ryöstettäisiin kesken kouluopintojensa kruunun palvelukseen, piispa vihki hänet papiksi 1540. Tuomiokapituli arvioi hänen opetustaitonsa niin hyväksi, että se lähetti hänet seuraavana vuonna hoitamaan Viipurin koulun rehtorin virkaa. Juusten johti kotikaupunkinsa koulua yhden lukuvuoden, minkä jälkeen tuli hänen vuoronsa lähteä ulkomaille.

Juusten saapui matkatoverinsa Laurentius Fresen kanssa Wittenbergiin martinpäivän aikoihin 1543. Hän kuunteli "kaikkien tieteenalojen oppineita miehiä", joita Wittenbergissä tuolloin oli ja jotka hän luettelee piispainkronikassaan: "herra tohtori Luther, Johannes Bugenhagen, Philipp Melanchthon, Caspar Cruciger, Georg Major, Paul Eber, Erasmus Reinhold ja Matthias Flacius ynnä muita." Roteva suomalainen osallistui aktiivisesti lokakuussa 1544 ruotsalaisten opiskelijoiden illanvietossa puhjenneeseen tappeluun, jossa hän sai tikarinviillon kasvoihinsa.

Juusten oli läsnä, kun Martin Luther haudattiin 22. helmikuuta 1546 linnankirkkoon. Samana vuonna puhkesi Schmalkaldenin sota, "eikä kaupungissa ollut enää sijaa runottarille". Melanchthon jätti akatemian 11. marraskuuta siirtyäkseen Zerbstiin. Samana päivänä hän kirjoitti Juustenille todistuksen tämän opinnoista. Se oli tarpeen pyrittäessä muihin akatemioihin, sillä suomalaisella ei ollut vielä maisterinarvoa. Siinä oli myös vuolassanaiset suositukset "oppineille ja hurskaille Turun kapituliveljille" sekä Ruotsin kuninkaalle.

Juusten kertoo Wittenbergistä lähdettyään viettäneensä talven osittain Magdeburgissa, osittain Zerbstissä. Ilmeisesti hän liikkui Melanchthonin seurassa, mutta lähti keväällä 1547 Rostockiin. Sieltä hän purjehti Königsbergiin ja opiskeli kaupungin uudessa luterilaisessa yliopistossa koko kesän. Turkuun hän palasi ilmeisesti saman vuoden syksyllä.

Vanhan tavan mukaan viimeksi ulkomailta palannut opiskelija sai niskoilleen katedraalikoulun rehtorin viran. Juustenin palatessa koulua johti Mikael Agricola, joka vain vastentahtoisesti ja "kuninkaan arvovaltaisesta määräyksestä" - kuten Juusten muistaa kronikassaan mainita - luovutti koulumestarin tehtävät helmikuussa 1548. Samalla Juusten sai tehtäväkseen toimia tuomiokapitulin kirjurina ja palkkatilakseen pappisalttarin alttarisäätiön.

Kustaa Vaasan jaettua Turun hiippakunnan Juustenin osalle tuli uusi Viipurin hiippakunta. Strängnäsin piispa Botvid Sunonis vihki hänet sekä uuden Turun piispan Mikael Agricolan virkaansa toukokuussa 1554. Uuteen virkapaikkaansa Juusten siirtyi vuoden lopussa. Hän sai toimia ilman tuomiokapitulia, joita oltiin tähän aikaan lakkauttamassa vanhoissakin hiippakunnissa. Kuitenkin tiedetään hänen tarttuneen tarmokkaasti tehtäviinsä; hän kulki tarkastuksilla, huolehti tuomiokirkon kunnostuksesta, valvoi koulua ja sairaalaa.

Agricolan kuoltua 1557 Juusten olisi mielellään siirtynyt Turkuun, mutta eräät (Juhana III) Juhana-herttuan hovissa toimineet "suomen kielen viholliset", joista hän muistaa mainita Wittenbergin aikaisen riitaveljensä tohtori Andreas Olain, juonittelivat virkaan ruotsalaissyntyisen Petrus Nicolai Follingiuksen. Erityisesti Juusten paheksui sitä, ettei "tuo viekas ja kavalaluonteinen ihminen" osannut suomea. Kuningas Eerik XIV:n ja hänen herttuallisen veljensä välit kiristyivät pian, ja kesällä 1563 kuningas vangitutti Juhanan. Hallitsijan epäluulo kohtasi samalla Juhanalle lojaalia Suomen herttuakunnan papistoa, ja piispanhattu putosi Follingiuksen päästä.

Turun piispanistuin oli nyt vapaa, ja herttuakunnan ulkopuolelta tuleva Juusten saattoi nousta sille kuningas Eerikin miehenä. Mutta Eerikin mieli järkkyi, aateli nousi kapinaan, syöksi hänet valtaistuimelta ja asetti kruunun Juhanan päähän. Vuoden 1568 vallankaappauksessa laski monen uskollisen kuninkaanmiehen onnentähti. Juusten sai pitää virkansa, mutta kuningas nimitti hänen avukseen Turun hiippakunnan johtoon oman luottomiehensä, ruotsalaisen Henricus Canutin, joka omaksui pian jo käytöstä poistetun tuomiorovastin arvonimen.

Juhanalla oli Turun piispalle tehtävä, jollaisesta ei ollut tapana kieltäytyä. Itärajan olot tunteva Juusten sai johdettavakseen 70-henkisen lähetystön, jonka piti matkata Moskovaan vahvistamaan aikaisemmat rauhansopimukset tsaari Ivan IV:n (Julman) kanssa. Matka alkoi heti Juhanan kruunajaisten jälkeen loppukesästä 1569. Siitä tuli tuskien taival. Lähettiläitä nöyryytettiin ja pilkattiin, pidettiin vankeudessa ja nälässä; toistakymmentä heistä kuoli ruttoon. Vasta joulukuussa 1571 he pääsivät hallitsijan puheille, mutta neuvotteluista ei tullut mitään. Sen sijaan Ivan IV ilmoitti syyn tylyyn kohteluun: Juhana oli hieman aikaisemmin nöyryyttänyt ja pitänyt vankeudessa venäläistä lähetystöä ja lisäksi kirjeissään solvannut tsaaria. Juustenin perusteellinen matkakertomus osoittaa, ettei piispalla ollut erityisiä diplomaattisia kykyjä. Toisaalta on ilmeistä, ettei sulavinkaan neuvottelija olisi onnistunut säästämään retkikuntaa kärsimyksiltä, joilla se sai maksaa kuninkaansa idänpoliittiset kömmähdykset.

Helmikuussa 1572 päättynyt matka toi Juustenille aatelisarvon, mutta se ei palauttanut vankeudessa murtunutta terveyttä. Vaakunakilpeensä hän maalautti puolialastoman itseään ruoskivan miehen.

Tuomiorovasti Henricus Canuti oli piispan poissa ollessa johtanut hiippakuntaa. Hän kulki tarkastusmatkoilla vielä esimiehensä kotiinpaluun jälkeen. Hiippakunnan ohjat olivat silti Juustenin käsissä. Hän laati vuoden 1573 pappeinkokoukseen laajat synodaalistatuutit. Niistä näkyy, ettei uskonpuhdistuksen tase ollut pelkästään voitollinen. Piispa korostaa, että entinen loisto on iäksi mennyttä, mutta vakuuttaa muiden Ruotsin piispojen tavoin mielihyvin luopuneensa tästä paavillisesta koreudesta. Mutta sen mukana oli mennyt muutakin. Matkatessaan kymmenen vuotta aikaisemmin Viipurista rantatietä uuteen virkapaikkaansa Juusten oli nähnyt kirkkojen surkean tilan: rakennukset olivat rapistuneet, kalleudet viety. Niinpä piispa katsoi hyväksi kehottaa ahdingossa eläviä pappejaan kestämään kärsivällisesti köyhyyttä, kun esivalta on pienentänyt palkkoja. Piispa varoitti vaipumasta epätoivoon ja kiroamasta virkaansa, saati sitten eroamasta siitä.

Juustenilla oli myös syytä tyytyväisyyteen. Paavillinen epäjumalanpalvelus pyhiinvaelluksineen, nurkkamessuineen ja aneineen on sortunut, "ja koko kristinusko on saanut ikään kuin uudet kasvot". Oppi oli oikea, ja kirkollisessa seremonioissa noudatettiin muiden Ruotsin hiippakuntien tavoin Wittenbergin seurakunnan esimerkkiä. Saarnataidossa oli vielä toivomisen varaa, ja Juusten suositteli papistolleen Lutherin ja muiden akateemisten opettajiensa postilloja.

Juusten osallistui kuuden muun suomalaisen pappismiehen kanssa kesällä 1574 arkkipiispanvaaliin. Hän antoi äänensä Juhanan suosikille Laurentius Petri Gothukselle, joka sitten valittiin virkaan. Hän kävi emämaassa vielä seuraavanakin vuonna. Kesäkuussa hän allekirjoitti Tukholmassa kuninkaan laatiman Nova Ordinantian, joka sisälsi Juhanan liturgisten näkemysten mukaisia täydennyksiä kirkkojärjestykseen.

Juustenin viimeiseksi virkatoimeksi jäi Ruotsin uuden arkkipiispan vihkiminen Uppsalan tuomiokirkossa 14. heinäkuuta 1575. Samalla matkalla hän valvoi messunsa painatusta Tukholmassa, mutta ei enää ehtinyt nähdä valmista teosta. Hän kuoli pian kotiin palattuaan 22. elokuuta 1575. Hänet haudattiin Turun tuomiokirkkoon pääkuorin alle.

Juusten jäi Agricolan varjoon kirjallisessa toiminnassaan; piispainkronikassaan hän valitteleekin edeltäjän julkaisseen omissa nimissään niitä psalmikäännöksiä, joita Turun koulussa tehtiin Juustenin rehtorikaudella ja valvonnassa. Juustenin katekismus, joka ilmeisesti sisälsi ruotsalaisen mallin mukaisen suppean rukouskirjan, ilmestyi Tukholmassa 1574 suomenkieliseen kirjallisuuteen erikoistuneen Amund Laurentinpojan painosta. Siitä ei ole tiettävästi nykypäiviin säilynyt yhtään kappaletta. Venäjän vankeudessa syntyi lisäksi latinankielinen postilla, mutta sitä ei ollut tarkoitettu painettavaksi, ja 1573 valmistunut käsikirjoitus tuhoutui esipuhetta lukuun ottamatta Turun palossa. Latinaksi laaditut vuoden 1573 synodaalistatuutit samoin kuin kertomus lähettiläsmatkasta on - kuten myös postillan esipuhe - julkaistu myöhemmin.

Suomenkielinen pääteos Se pyhä messu ilmestyi Amund Laurentinpojan kirjapainosta 12. syyskuuta 1575, kolme viikkoa tekijänsä kuoleman jälkeen. Se korvasi Agricolan suomenkielisen messun vuodelta 1549. Juusten liittyy edeltäjäänsä selvemmin ruotsalaiseen jumalanpalveluskäytäntöön ja traditioon; hänen messussaan näkyvät jo Juhana III:n liturgiset pyrkimykset. Messu sisältää myös evankeliumikirjan, kun Agricolan messun käyttäjä sai lukea evankeliumitekstit Uudesta testamentista. Evankeliumikirjan tekstit Juusten on ottanut Agricolalta, mutta on paikoin muokannut niitä hieman aikaisemmin ilmestyneen ruotsalaisen evankeliumikirjan suuntaan. Kaikki muutokset eivät ole parannuksia, sillä Juusten ei ollut Agricolan veroinen suomen kielen käyttäjä.

Juustenin pääteos Catalogus et ordinaria successio episcoporum Finlandensium (Suomen piispainkronikka) alkaa Pyhästä Henrikistä ja päättyy kirjoittajaan itseensä. Viimeinen, 27. eli Juustenin omaelämäkerta jäi kesken, mutta tekijä oli kyllä kertonut itsestään jo kahdessa edellisessä, Agricolan ja Follingiuksen elämäkerrassa.

Teos levisi aluksi käsikirjoituksina. Ensimmäinen painettu laitos ilmestyi 1728. Henrik Gabriel Porthan julkaisi 1784 - 1800 uuden kommentoidun laitoksen 56 väitöskirjana. Siinä on 889 sivua, joista kronikan teksti vie neljäkymmentä. Tähän runkoon Porthan ripusti laajat huomautuksensa ja niiden vielä laajemmat alaviitteet, joihin hän oli kopioinut runsaasti keskiaikaisia asiakirjoja. Lopputulos oli eräänlainen "Suomen historian varastohuone". Se toi Porthanille Suomen historian isän kunnianimen ja loi pohjan myöhemmälle Suomen historian tutkimukselle.

Juustenin kronikan perustana on Turun tuomiokapitulissa 1300-luvun puolivälissä laadittu luettelo Suomen aikaisemmista piispoista. Luetteloa jatkettiin myöhemmin keskiajalla. Juusten sai virikkeen piispainkronikan kokoamiseen Wittenbergissä, missä Melanchthon korosti historian merkitystä. Turkuun palattuaan Juusten perehtyi tuomiokirkon arkistoon, ja siirryttyään Viipuriin hän antoi sihteerinsä tehtäväksi kerätä ja jäljentää lähdemateriaalia.

Juusten täydensi etupäässä Turun tuomiokirkon asiakirjojen avulla keskiaikaisia piispaelämäkertoja. Varsinkin vanhasta kopiokirjasta, Mustasta kirjasta, oli paljon hyötyä. Uskonpuhdistuskaudelle tultaessa hän saattoi tukeutua siihen, mitä oli itse nähnyt ja kokenut. Hän lausuukin suorasukaisesti mielipiteensä kolmesta edeltäjästään sekä suuresti ihailemastaan Kustaa Vaasasta. Hänellä oli myös käytössään sekä omia että muiden laatimia muistiinpanoja oman aikansa tapahtumista. Juustenin kronikka on Suomen keskiajan ja uskonpuhdistuskauden tärkein kertova lähde, ja Juusten ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen historiankirjoittaja.

Paulus Petri Juusten, Paavali Juusten S noin 1520 Viipuri, K 22.8.1575 Turku. V kauppias Pietari Juusti, Justen. P Anna Sigfridintytär, PV Viipurin linnan alivouti Sigfrid Matsinpoika ja Karin Henrikintytär. Lapset: Peter K 1614, ratsumestari, Käkisalmen linnanvouti; Hans Påvelsson, hovijunkkari; Caspar, jesuiittaoppilas Braunsbergissa 1591; Anna, P1 Henrik Stråhlman; P2 Hans Cröell; Erik Påvelsson.

URA. Kävi Viipurin koulua; Turun katedraalikouluun 1536; piispan esilukija ja koulun apuopettaja; vihitty papiksi 1540; Viipurin koulun rehtori 1541; kirjoittautui Wittenbergin yliopistoon 10.11.1543; kirjoittautui Königsbergin yliopistoon 1547; Turun katedraalikoulun rehtori ja tuomiokapitulin kirjuri 1548; Viipurin piispa 1554; Turun piispa 1563.

TUOTANTO. Catechismus. Stockholm 1574 (kadonnut); Se pyhä messu. Stockholm 1575 (näköispainos 1978, toimittaja M. Parvio); Catalogus et ordinaria successio episcoporum Finlandensium (toimittajat C. Nettelbladt. 1728; H. G. Porthan. 1784 - 1800; S. Heininen. 1988; ruotsintaja: W. A. Schmidt. 1942; suomentaja: H. Winter. 1943, 1956, S. Heininen. 1988); Acta legationis Muscoviticae (toimittajat H. G. Porthan. 1775; I. Kajanto. 1995; suomentaja: J. J. Mikkola. 1942; englanniksi: I. Kajanto. 1995).

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS. K. Grotenfelt, Piispa Paavali Juustenin jälkeläisistä // Suomen sukututkimusseuran vuosikirja 1917; S. Heininen, Die finnischen Studenten in Wittenberg 1531 - 1552. 1980; S. Heininen, Suomalaisen historiankirjoituksen synty : tutkimus Paavali Juustenin piispainkronikasta. 1989; S. Heininen, Turun piispat Pyhästä Henrikistä Mikko Juvaan. 2008; S. Heininen, Agricolan perintö : Paulus Juustenin elämä. 2012; I. Kajanto, The tragic mission of Bishop Paul Juusten to Tsar Ivan the Terrible. 1995; J. Paarma, Hiippakuntahallinto Suomessa 1554 - 1604. 1980; M. Parvio, Paavali Juusten ja hänen messunsa // Suomi 122:3. 1978; K. Pirinen, Turun tuomiokapituli uskonpuhdistuksen murroksessa. 1962; W. A. Schmidt, Paavali Juusten ja Suomen piispain kronikka. 1943; A. Siljamäki, Paavali Juustenin statuutti vuodelta 1573 // Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirja 1958 - 1963.

PAAVALI JUUSTENIN MUKAAN NIMETTY. Kadut, aukiot ym. Turku.

Kirjoittaja(t): Simo Heininen

Julkaistu 18.7.2000 (päivitetty 22.8.2012)

Artikkelitekstin pituus: 13541 merkkiä Kansallisbiografia-verkkojulkaisu Suomalaisen Kirjallisuuden Seura

http://runeberg.org/frfinl/0230.html

http://www.blf.fi/artikel.php?id=2250

JUUSTEN, Paul


(ca 1520–1575)


Reformator, biskop


Paul Juusten fortsatte Mikael Agricolas värv i ledningen för den finska kyrkan. Juusten, som hade studerat i Wittenberg, verkade för att befästa reformationen i den östra riksdelen. Han ledde en ödesdiger beskickning till Ryssland och kompilerade Finlands medeltida biskopskrönika. Juusten är den förste till namnet kända historieskrivaren i Finland. 


Paul Juustens födelse kan dateras till ca 1520, utgående från hans senare livsskeden. Han var son till en köpman Peder i Viborg, som ägde ett stort stenhus invid dominikanklostret och Juustila gård i Viborgs socken. Efter Peders död 1530 leddes köpmanshuset av äldste sonen Jöns, vars skepp seglade Reval, Danzig och Lübeck. Pauls andra bror Severin blev kyrkoherde i Hauho, och systern gifte sig med borgmästaren i Viborg.


Paul Juusten inledde sin skolgång i hemstadens latinska skola, som fram till 1528 leddes av Johannes Erasmi, ”en i skolungdomens undervisning kunnig och samvetsgrann man”, som det heter i Juustens biskopskrönika. Reformationens och humanismens idéer var välkända redan i 1520-talets Viborg. Slottsherren, den tyske greven Johann von Hoya und Bruchhausen, hade i början av 1530-talet den lutherske predikanten Johan Block som hovkapellan; denne blev sedermera reformator i den pommerska staden Barth. Blocks efterträdare, den danskfödde Clemens, övertog 1532 rektoratet och ”var den förste, som i skolan i Viborg införde läsning av Terentius och Vergilius”.


Juusten flyttade 1536 till Åbo skola, där Thomas Keijoi undervisade. Denne hade föregående år återvänt från Wittenberg, och två år senare återvände en annan wittenbergare, viborgaren Simon Henrici. På dennes rekommendation blev Juusten lector mensae (lektör) hos biskop Martin Skytte och samtidigt även lärare vid skolan i Åbo. Eftersom man kunde frukta att Juusten enligt tidens sed skulle värvas i kronans tjänst vigde biskopen honom till präst 1540. Domkapitlet hade en så hög uppfattning om hans pedagogiska förmåga att han följande år fick överta rektoratet i Viborg. Juusten förestod skolan i sin hemstad under ett läsår, varefter han fick resa utomlands för att studera.


Tillsammans med sin reskamrat Laurentius Frese anlände Juusten 1543 till Wittenberg ”vid Martinsfesten” och åhörde där ”högtlärda män, nämligen herr doktor Luther, Johannes Bugenhagen, Philipp Melanchthon, Caspar Cruciger, Georg Major, Paul Eber, Erasmus Reinhold, Matthias Flacius m.fl.” I oktober 1544 var han inblandad i ett slagsmål som bröt ut på en sammankomst för de svenska studenterna, och fick då ett dolksnitt i ansiktet.


Juusten var närvarande då Martin Luther den 22 februari 1546 begrovs i slottskyrkan. Samma år utbröt det schmalkaldiska kriget och det fanns då inte längre ”plats för muserna” i staden. Melanchthon lämnade akademin den 11 november för att flytta över till Zerbst. Samma dag skrev han ett betyg över Juustens studier, ett intyg som var nödvändigt för studier vid andra akademier eftersom Juusten ännu inte var magister. Handlingen innehöll även en mångordig rekommendation ”till de fromma och lärda kollegerna i Åbo domkapitel” samt till den svenske kungen.


Juusten berättar att han efter avfärden från Wittenberg tillbringade vintern dels i Magdeburg, dels i Zerbst. Uppenbarligen hade han anslutit sig till Melanchthon, men avreste redan våren 1547 till Rostock. Därifrån seglade han till Königsberg och studerade hela sommaren vid stadens nya lutherska universitet. Till Åbo återvände han uppenbarligen på hösten samma år.


Enligt gammal sed blev den student som senast återvänt från utlandet föreståndare vid skolan i Åbo. Då Juusten återvände förestods skolan av Mikael Agricola, som blott motvilligt och ”på kunglig befallning” – vilket Juusten påpekar i sin krönika – lämnade skolmästarens uppgifter i februari 1548. Samtidigt fick Juusten uppdraget som skrivare vid domkapitlet och erhöll som förvärvskälla klerkernas prebende.


Efter det att Gustav Vasa hade delat stiftet blev Juusten den förste stiftschefen i Viborg. Biskopen i Strängnäs Botvid Sunonis vigde honom och Åbobiskopen Mikael Agricola till sina respektive ämbeten i maj 1554. Till sin nya ämbetsort flyttade Juusten i slutet av året. Han fick klara sig utan domkapitel, eftersom domkapitlen vid denna tid höll på att avskaffas också i de gamla stiften. Likväl vet man att han med kraft tog itu med sina uppgifter: han förrättade visitationer, såg till att domkyrkan blev reparerad och övervakade skolan och sjukhuset.


Då Agricola 1557 avled skulle Juusten gärna ha flyttat över till Åbo, men vissa personer vid hertig Johans hov ”för vilka det finska språket var misshagligt”, bland dem trätobrodern från tiden i Wittenberg Andreas Olai, intrigerade till förmån för den svenskfödde Peter Follingius. Speciellt ondgör sig Juusten över att ”denne man, som hade ett förslaget och lömskt sinne” inte kunde finska. Förhållandet mellan Erik XIV och hertig Johan blev snart mycket spänt och sommaren 1563 lät kungen fängsla sin bror. Regentens misstänksamhet riktade sig också mot prästerskapet i det finska hertigdömet, som var lojalt mot Johan, och Follingius avsattes från sitt ämbete.


Biskopssätet i Åbo stod nu ledigt och Juusten som befann sig i Viborg kunde som en kungens man beträda ämbetet. Men Eriks sinne fördunklades, adeln reste sig och kungen störtades för att efterträdas av brodern Johan. År 1568 dalade stjärnan för många av den forna kungens män. Juusten fick behålla sitt ämbete, men Johan III utnämnde sin egen förtroendeman Henrik Canuti att bistå honom och tilldelade honom snart även titeln domprost, en titel som egentligen redan tagits ur bruk.


Johan gav Åbobiskopen ett uppdrag som inte tillät något avslag. Juusten, som var väl insatt i förhållandena vid östgränsen, fick leda en beskickning på sjuttio personer för att med Ivan IV i Moskva bekräfta tidigare fredsavtal. Resan inleddes genast efter kröningen i slutet av sommaren 1569. Det blev en lidandets väg för de resande. Sändebuden förödmjukades och hånades, hölls i fångenskap och nöd; tjugo av dem dog i pesten. Inte förrän i december 1571 fick de audiens hos tsaren, men förhandlingarna misslyckades. Däremot kunde Ivan IV meddela orsaken till den hårdföra behandlingen. Johan III hade kort därförinnan förödmjukat och fängslat en rysk beskickning och dessutom i brev förolämpat tsaren. Juustens detaljerade reseskildring vittnar för sin del inte om några större diplomatiska talanger hos biskopen. Det är ändå uppenbart att inte ens den skickligaste förhandlare hade kunnat bespara beskickningen de umbäranden som var priset för den kungliga uppdragsgivarens östpolitiska klavertramp.


Efter resan, som avslutades i februari 1572, adlades Juusten. Den brutna hälsa han ådragit sig i fångenskapen gick dock inte att återställa. På sin vapensköld lät han avbilda en halvnaken man som späker sig själv.


Domprosten Henrik Canuti hade i biskopens frånvaro lett stiftet. Också efter Juustens återkomst företog Canuti visitationsresor, men det var ändå den förre som höll i tyglarna. Han skrev bl.a. synodalstatuterna för prästmötet 1573, av vilka det framgår att balansräkningen efter reformationen ingalunda var enbart positiv. Biskopen understryker att den forna glansen var ett minne blott, men försäkrar liksom de svenska biskoparna i övrigt att han mer än gärna avstod från den påvliga ståten. Det var likväl mycket som hade gått förlorat. Under sin färd längs kusten från Viborg till Åbo tio år tidigare hade Juusten kunnat konstatera att kyrkorna var i ett bedrövligt skick: byggnaderna var förfallna och värdeföremålen bortrövade. Biskopen fann det bäst att uppmana sina nödställda präster att tålmodigt uthärda den fattigdom kronans lönepolitik hade försatt dem i. Han försökte mota deras förtvivlan och varnade dem för att förbanna sitt ämbete eller avgå.


Men Juusten hade också skäl att vara nöjd. Påvedömets avgudadyrkan med dess pilgrimsfärder, vinkelmässor och avlatshandel hade brutit samman och hela kristendomen hade fått ett nytt anlete. Läran var den rätta och i de kyrkliga ceremonierna följde man likt de svenska biskopsstiften den förebild församlingen i Wittenberg skapat. Predikokonsten lämnade dock ännu mycket övrigt att önska och Juusten rekommenderade sitt prästerskap att nyttja de postillor som Luther och andra av hans akademiska lärare författat.


Liksom sex andra finska präster deltog Juusten sommaren 1574 i ärkebiskopsvalet. Han gav sin röst åt Johan III:s favorit Laurentius Petri Gothus, som sedan valdes till ämbetet. Också följande år besökte han moderlandet. I juni undertecknade han i Stockholm den Nova ordinantia som kungen låtit göra, en samling komplement till kyrkoordningen som motsvarade Johans liturgiska övertygelse.


Juustens sista tjänsteåliggande blev att inviga Sveriges nya ärkebiskop i sitt ämbete i Uppsala domkyrka den 14 juli 1575. På samma resa övervakade han tryckningen av sin mässa i Stockholm, men han hann aldrig se det färdiga verket. Juusten avled kort efter hemkomsten den 22 augusti 1575. Hans grav ligger under huvudvalvet av Åbo domkyrka.


I sin litterära verksamhet hamnade Juusten i skuggan av Agricola. Sålunda beklagar han sig i sin biskopskrönika över att föregångaren i eget namn gav ut de psalm-översättningar som gjorts i Åbo skola under Juustens rektorat och överinseende. Juustens katekes, som uppenbarligen innehöll en mindre bönbok enligt svenskt mönster, trycktes 1574 i Stockholm av Amund Laurentii, som var förtrogen med finskspråkig litteratur. Man känner inte till ett enda exemplar som skulle ha bevarats till våra dagar. I den ryska fångenskapen skrev han dessutom en latinsk postilla, men denna var inte avsedd för tryck och manuskriptet från 1573 förstördes, så när som på förordet, i Åbo brand. 1573 års synodalstatuter och skildringen av den ryska beskickningens öden har liksom förordet till postillan sedermera givits ut.


Juustens viktigaste arbete, Den heliga mässan, Se pyhä messu, trycktes av Amund Laurentii den 12 september 1575, tre veckor efter upphovsmannens död. Mässan ersatte Agricolas mässa från 1549. Tydligare än sin föregångare ansluter sig Juusten till den svenska gudstjänsttraditionen och mässan återspeglar även Johan III:s liturgiska strävanden. Se pyhä messu innehåller en evangeliebok, medan den som följde Agricolas mässa läste evangelietexten ur Nya testamentet. Juustens evangeliebok är starkt influerad av Agricola, men han omformade texterna en aning så att de kom att stämma bättre överens med den något tidigare utgivna svenska evangelieboken. Alla ändringar blev inte förbättringar, eftersom Juustens språkkänsla inte kunde mäta sig med Agricolas.


Juustens främsta arbete på latin, den finska biskopskrönikan Catalogus et ordinia successio episcoporum Finlandensium, inleds med Sankt Henrik och avslutas med författaren själv. Självbiografin förblev visserligen ofullbordad, men Juusten hade berättat om sig själv också i de två föregående biografierna över Agricola och Follingius.


Biskopskrönikan spreds till en början som handskrift. Den första tryckta utgåvan utkom 1728. Henrik Gabriel Porthan publicerade 1784–1800 en ny kommenterad utgåva i form av 56 disputationer. Krönikan upptar 40 av de 889 sidorna; till denna stomme fogade Porthan omfattande kommentarer och ännu mer omfattande noter, bestående av bl.a. ett stort antal medeltida dokument. Slutresultatet var ett slags historiskt förrådsrum, som gav Porthan hedersnamnet den finska historieskrivningens fader och bildade grundvalen för senare historieforskning i Finland.


Juustens krönika bygger på den förteckning över Finlands tidigare biskopar som hade upprättats vid Åbo domkapitel i mitten av 1300-talet och sedan utökades under den senare medeltiden. Impulsen till arbetet hade Juusten fått i Wittenberg, där Melanchthon hade framhävt historiens betydelse. Efter återkomsten till Åbo fördjupade sig Juusten i domkyrkans arkiv och efter flyttningen till Viborg lät han sin sekreterare samla och kopiera källmaterialet.


I främsta rummet kompletterar Juusten de medeltida biskopsbiografierna med uppgifter ur Åbo domkyrkas handlingar. Speciellt svartboken erbjöd mycket material. När det gällde reformationsepoken kunde Juusten stödja sig på egna iakttagelser och upplevelser. Så uttalar han sig mycket frankt om sina tre föregångare och om Gustav Vasa, som han storligen beundrade. Han förfogade dessutom över både egna och andras anteckningar om samtida händelser. Juustens krönika är den viktigaste berättande källan om Finlands medeltid och reformationsepoken, och Juusten själv är den första till namnet kända finska historieskrivaren.


Simo Heininen


Paul Petri Juusten, Paavali Juusten, född ca 1520 i Viborg, död 22.8.1575 i Åbo. Föräldrar handlanden Peder eller Petrus Juusti, Justen. Gift med Anna Sigfridsdotter.


PRODUKTION. Catechismus. Stockholm (1574, ej bevarad); Se pyhä messu. Stockholm (1575, faksimil 1978); Catalogus et ordinaria successio episcoporum Finlandensium (utg. av C. Nettelbladt 1728; H.G. Porthan 1784−1800; S. Heininen 1988; övers. till svenska av W.A. Schmidt 1942; till finska av H. Winter 1943 och 1956 och S. Heininen 1988); Acta legationis Muscoviticae (utg. av H.G. Porthan 1775, I. Kajanto 1995. Övers. till finskan av J.J. Mikkola 1942, av I. Kajanto till engelska 1995).


KÄLLOR OCH LITTERATUR. G. Grotenfelt, Piispa Paavali Juustenin jälkeläiset. Genealogiska Samfundets i Finland Årsbok 1917; S. Heininen, Die finnischen Studenten in Wittenberg 1531−1552 (1980); S. Heininen, Suomalaisen historiankirjoituksen synty. Tutkimus Paavali Juustenin piispainkronikasta (1989); I. Kajanto, The Tragic Mission af Bishop Paul Juusten to Tsar Ivan the Terrible (1995); J. Paarma, Hiippakuntahallinto Suomessa 1554−1604 (1980); M. Parvio, Paavali Juusten ja hänen messunsa. Suomi 122:3 (1978); K. Pirinen, Turun tuomiokapituli uskonpuhdistuksen murroksessa (1962); W. Schmidt, Paul Juusten och Finlands gamla biskopskrönika (1942); A. Siljamäki, Paavali Juustenin statuutti vuodelta 1573. Finska Kyrkohistoriska samfundets Årsbok 1958−1963.


BILDKÄLLA. Juusten, Paul. Juustens adelsvapen. G.E. Bergroth, Suomen kirkko I (1902).

Publicerad i Biografiskt lexikon för Finland 1. Svenska tiden (2008). Första webbpublicering i december 2014. Artikelns permanenta identifikator för hänvisning: URN:NBN:fi:sls-4463-1416928957069

Piispa, historian tutkija, s. 1516 Viipuri msk. Juustila, k. 22.8.1576 Turku, ikä 60 v. Kävi koulua Viipurissa ja Turussa ja papiksi vihkimisen jälkeen mm Wittenbergissä Lutherin johdolla. Toimi Agricolan jälkeen Turun katedraalikoulun rehtorina. Valittiin v. 1544 Viipurin piispaksi ja 1563 Turun piispaksi, jossa virassa oli kuolemaansa asti. Pyrki vakiinnuttamaan uskonpuhdistusta Suomessa. Syksyllä 1569 hän johti Moskovaan tsaari Iivana Julman luokse lähetettyä rauhanvaltuuskuntaa. Lähetystöä kohdeltiin julmasti ja loukkaavasti, lähettiläät saivat virua vankeudessa lähes kolme vuotta.