Oiva Kalervo Toikka

Muotoilija, keraamikko, lasitaiteilija. Taiteilijaprofessori. Helsinki.

Aiemmin: Kuvaamataidonopettaja, Sodankylä.

Syntyisin: Viipurin maalaiskunta.

Syntymä / Birth / Рождение:

Oiva Kalervo Toikka syntyi Viipurin maalaiskunnassa 29.05.1931.

Avioliitto / Marriage / Брак:

Oiva Toikka avioitui Maire Inkeri Iissalon kanssa vuonna 1957.

Kuolema / Death / Смерт:

Oiva Toikka kuoli Helsingissä 22.04.2019.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Lapsuus ja nuoruus

Oiva Toikka syntyi Viipurin maalaiskunnassa 29. toukokuuta 1931 maanviljelijä Juhana Juhananpoika Toikan ja hänen vaimonsa Iida Maria Antintytär os. Savolaisen kymmenlapsisen perheen nuorimpana lapsena. [1, 2]

Oiva Toikan lapsuudenkoti sijaitsi Viipurin itäpuolella Säiniössä. Heidän tupansa oli pikkukylän keskus. Viipuriin bussilla menevät matkustajat tulivat usein tupaan odottelemaan, koska he asuivat pysäkin lähellä. Hänen äitinsä tarjosi vieraille aina kahvia ja ruokaa, jos vaan kaapista löytyi. [3, 2]

Säiniön kylä oli muodostunut kahdesta kyläalueesta Yläsäiniö ja Hämäläinen. Säiniö oli monessa suhteessa suurimpia laajuudeltaan, asukasluvultaan, liikenteeltään teollisuudeltaan ja jopa tuotteiltaankin. Kylän vaihteleva maasto ja vesistö antoivat paitsi kauneutta myös etuutta asukkaille, joista monet olivat siirtyneet Viipurista tai muualta tänne asumaan. Erikoista oli se, että Säiniö oli lähellä Viipuria ja yhteydet sinne olivat erinomaiset. Viipuri-Pietari rautatie ja sen molemmilla puolilla olevat maantiet Viipuri-Kivennapa-Pietari radan pohjoispuolella ja Viipuri-Uusikirkko-Terijoki radan eteläpuolella palvelivat vilkasta liikennettä. [4, 2]

Oivan isä Juhana oli esteetikko. Heinäseipäiden täytyi olla suorassa rivissä. Hänen isänsä maailmassa kauniiseen muotoon järjestettävissä olevat asiat myös järjestettiin kauniiseen muotoon. Hän oli ankara maanviljelijä. Hänen äitinsä oli puolestaan rönsyävä emäntä. Hän oli taiteellinen, ei todellakaan täydellisyyteen pyrkivä. Jos hän johonkin pyrki, niin viihteellisyyteen. Hänen isänsä oli hiljainen ja äitinsä vilkas. [3, 2]

Oiva Toikka muisteli äitiään ja isäänsä [3, 2]:

Kerran minun piti tuoda rikkinäinen sukka kouluun parsimisharjoitusta varten. Kun mammani ei löytänyt sellaista riittävän nopeasti, hän otti ehjän sukan ja leikkasi siitä saksilla kärjen pois. Minä olin sellainen mammanpoika, kiltti ja vähän vätys. Mamma ja hänen siskonsa palvoivat minua. Mutta on minulla muisto myös isän läheisyydestä. Minulla oli aina pienenä pää klaniksi ajeltuna. Kerran saunassa isäni valeli vettä pääni päälle ja lausui: "Sun kalloas kastelen, oi Oiva klanipää!" Muutoin hän oli sanoissaan niukka. [3, 2]

Oiva muistelee omaa taiteen löytämistään seuraavasti [3, 2]:

Talvisodan aikoihin olin noin 8-vuotias. Tuona talvena ei ollut koulua, joten minulla oli paljon aikaa olla vapaana. Sota vaikutti negatiivisesti vanhempieni mielialoihin, mutta minä en kokenut elämää silloin lainkaan uhkaavana tai ankeana. Meidän luona kävi noihin aikoihin nuori tyttö nimeltään Toini Skyttä. Hän oli silloin varmaankin myöhäisteini-ikäinen. Hän piirteli vahakantiseen vihkoon sellaisia romantillisia naisia esittäviä kuvia. Niistä minä inspiroiduin. Ja niin kuin lapsilla on tapana, aloin matkia. Kopioin Toinin tyyliä ja harjoittelin piirtämään samanlaisia figuureja. Sen jälkeen vietin pitkiä aikoja mahallani maaten ja piirrellen. Sitten elämääni tuli eräs toinen Skyttä, vuonna 1914 syntynyt Eino Skyttä, joka asui meidän lähellä. Hän maalasi hienoja naturalistisia tauluja ja oli hyvin tärkeä esikuva minulle ihan jo siksi, että hän oli taiteilija. Minulle oli niin insprivoivaa, että näköpiirissäni ylipäänsä oli taiteilija. Tätä on aika vaikeaa selittää. Koin jo pienenä, että maailmassa täytyy olla hömppää, eikä kaikki voi olla niin täyttä asiaa. Joidenkin ihmisten täytyy saada olla pilvissä tehdäkseen hömppää, jota taiteeksikin kutsutaan. Eino Skyttä oli juuri tällainen ihminen. Tähän pieneen, hieman erikoiseen ihmisjoukkoon koin myös itse vetovoimaa, koska Skyttän esimerkki oli niin vahva. Hän valitettavasti kaatui Talvisodassa. Hän oli aivan sillä kynnyksellä, että olisi ponnistanut maaseutuelämästä taidemaailmaan. Tämä on jäänyt surettamaan minua. [3, 2]

Inkeri

Inkeri Toikka os. Iissalo oli Oivan nuoruudenrakkaus ja kolmen pojan äiti. Oiva Toikka ihastui Inkeriin Taideteollisen oppilaitoksen eli Ateneumin pääsykokeissa, koska ”Inkeri oli persoonallinen tyttö, ei mikään kikatuskone”. Inkeri Toikka, kertoi arvostavansa positiivisia luonteenpiirteitä, jotka aviomies toi perintönä lapsuudenkodista: ”Siellä nousi päivittäin tunnelma kattoon. Joskus suorastaan ihmettelin, mistä ne oikein keksivät niin paljon nauramisen aihetta.” [5, 2]

Keraamikko, kuvaamataidonopettaja ja suunnittelija

Oiva Toikka valmistui keraamikoksi vuonna 1956 ja aloitti samana vuonna muotoilijana Arabiassa, jossa hän
työskenteli vuoteen 1959 taideosastolla. [6, 2]

Vuonna 1960 kuvaamataidon opettajaksi valmistunut Oiva Toikka muutti 1960-luvun perheineen Helsingistä kauas pohjoiseen, Kitiseen laskevan Jeesiöjoen rannalle Sodankylään. Kaikki muuttui jo vuonna 1963, kun lasi kutsui lehti-ilmoituksella. Nuutajärven lasitehdas Urjalassa, toisella puolella maata, etsi suunnittelijaa. Sen verran materiaali oli tuttu, että molemmat nuoret keraamikot olivat opiskeluaikana olleet yhden kesän Kaj Franckin kutsumina harjoittelijoina Nuutajärvellä. Jo tuolloin lasi puraisi. [5, 2]

Vuonna 1963 hän aloitti Nuutajärvellä suunnittelijana. [6, 2] Siitä lähtien hän työskenteli lasin parissa suunnitellen suosituksi tulleita lasisarjoja ja uniikkiteoksia. Hänen taiteellinen toimintansa kattoi myös lavastuksen ja pukusuunnittelun sekä muovisia sisustuselementtejä. [7, 2]

Toikan kansainvälinen läpimurto tapahtui, kun hän vuonna 1970 sai amerikantanskalaisen Frederick Lunningin perustaman arvostetun Lunning-palkinnon, joka annettiin vuosittain merkittävälle pohjoismaiselle muotoilijalle. Ison rahapalkinnon avulla Toikka sai mahdollisuuden matkustaa minne inspiraatiolähteille halusi: hän matkusti Afrikkaan ja Etelä-Amerikkaan. [6, 2]

Käyttöesineet

Aloitettuaan Nuutajärvellä Oiva Toikan seuraavat vuosikymmenet muotoutuivat hedelmälliseksi ajaksi kaupallisten käyttöesineiden suunnittelulle. 1960-luvulla tuotantoon aiheutti muutospaineita sekä studiolasiliikkeen uudet, esteettiset vaatimukset että tuontirajoitusten poistuminen Suomesta 1960, mikä avasi väylän ulkomaalaiselle tavaraliikenteelle. Kaupallisia menestyksiä Toikan suunnittelemista lasistoista olivat helmikoristeinen Kastehelmi ja kukkaisaiheinen Flora. [7, 2]

Oiva muistelee Nuutajärvelle päätymistään [7, 2]:

Jouduin Nuutajärvelle, kun Kaj Franck ja Saara Hopea halusivat opiskelijoita kokeilemaan lasia. Kuten usein käy ensimmäinen kokemus jää evääksi, vieläkin jankkaan samoja muotoja. Lasinpuhaltajien kanssa täytyy tehdä nopeita päätöksiä hyttityöskentelyn yhteydessä. [7, 2]

Teollisuuden tarjoamat puitteet, ammattitaitoinen työvoima ovat olleet keskeisiä tekijöitä taiteellisen työskentelyn edellytyksenä. Toikka ei ole itse puhaltanut esineitään, vaan on luottanut puhaltajien ja teknikoiden ammattitaitoon. Tämä oli tyypillinen työskentelytapa kaikilla Pohjoismaisilla lasitehtailla. [7, 2]

Toikan koristelutyyli sopi erinomaisesti puristelasin ja kiinnipuhalletun lasin tekemiseen. Ajan pop-taide ja hippiliike siirtyivät Toikan käsissä suomalaisen muotoilun piiriin. Monet Toikan suunnittelemista käyttöesineistä poikkeavat perinteisestä suomalaisen muotoilun puhdaslinjaisesta puritanismista. Vastauksena tuontitavaroiden tiukentamaan kilpailuun Toikka suunnitteli Fauna-astiaston, jonka kuvat ammentavat tarinansa suoraan luonnosta. Luontoaihe oli käytössä myös Nuutajärven kaikkien aikojen laajimmassa astiasarjassa Pionissa. Sarjan perusidea oli kolme lautasta, joissa kuvattiin avautuvaa kukkaa. Laajalti tunnettu on myös Toikan suunnittelema Krouvi-tuoppi. [7, 2]

Vuosina 1971–1977 Nuutajärven lasi markkinoitiin strategisista syistä Arabian tuotemerkillä. Samaan aikaan uniikkilasia alettiin markkinoida taidelasina. Monet Toikan 1980-luvun lasistoista, kuten Paletti, Tieva ja Vaskooli, olivat toteutettuja puolittain uniikkilasituotannon menetelmillä. Ensimmäisen Iittala-Nuutajärven uutuuslasiston Full Moonin Toikka suunnitteli vuonna 1993. Arabian suunnittelijat toteuttivat malleja myös Nuutajärvelle. Oiva Toikka suunnitteli ensimmäisen Nuutajärven lasitehtaan sarjatuotantoon otetun lasiesineensä ollessaan muotoilijana Arabialla vuonna 1957. Nuutajärven lasituotteet on jaettu kahteen pääryhmään tuotenumeroinnissa: talouslasiin ja taideteollisuustuotteisiin. [7, 2]

Koriste-esineet ja uniikit teokset

Nuutajärvellä Toikka teki sekä signeerattuja, rajoitettuja taidelasisarjoja että uniikkitöitä 1980-luvun alusta. Tekniikoina käytettiin monipuolisesti filigraania, lasilankakoristelua ja kuviolysterointia. Toinen piirre 1980-luvun tuotannossa oli jalustan ottaminen osaksi teosta, jolloin koko työ on esitetty kuin teatterilavalla. Lähempi tarkastelu avaa katsojalle uusia yksityiskohtia ja monitasoisia tarinakudelmia, tehden Toikan teoksista lasiveistoksia. Näyttämötaide siirtyi Toikan teoksissa lasin maailmaan vuoden 1987 Näyttämökuvia-teoksissa, joissa hän tarkastelee teatteritekniikan minimalistisia ratkaisuja. [7, 2]

Oiva Toikka tunnetaan parhaiten Iittalalle suunnittelemastaan Birds-sarjasta. Käsityönä valmistetut uniikit lasilinnut ovat keräilijöiden intohimon kohteena ympäri maailman. Rakastetuissa lasilinnuissa Toikka yhdistää ehtymättömän mielikuvituksensa perusteelliseen tuntemukseen lasin ominaisuuksista. [8, 2]

Oiva Toikka muistelee [6, 2]:

Lintuja toivotaan ja välillä niihin kyllästyy, mutta sitten taas innostuu. Ei ole tullut tunnetta, että toistaisin itseäni. En halua olla lintumies, enkä omia lintuja. En ole lintua keksinyt. Hytissä on huono akustiikka. Joku voi kuulla väärin esimerkiksi värijauheiden järjestyksen, tehdään virhe, mutta syntyykin niin sanottu onnellinen erehdys. Lasia puhallettaessa on vain olennaiset liikkeet, kuin upea koreografia. [7, 2]

Toikan linnut koristavat yhtä ja toistakin kotia niin Suomessa kuin maailmalla. [9, 2]

Pro arte -kokoelmassa saivat alkunsa monet linnut, joista ensimmäinen oli Sieppo vuonna 1971. Sarjatuotantoon linnut otettiin 1981. Menetelmä toimii siten, että linnun ruumis muovataan kaulan toimiessa kontaktipisteenä puhalluspilliin. Rosoinen pinta katkaisun jäljiltä peitetään kuumalla lasilla, josta muotoiltiin linnun pää ja nokka. [7, 2]

Ensimmäinen vuosikuutio valmistettiin vuonna 1977. Herkät, rehevät ja eksoottiset kuva-aiheet toteutettiin paperipainotekniikalla. Vastaavia kuutiomalleja Toikka oli käyttänyt jo 1964 suunnittelemiensa Elefantti koriste-esineiden suunnittelussa. Kuutiot ovat olleet kaupallinen menestys. Kuutioista Oiva toteaa [7, 2]:

Niitä on mukava tehdä ja rakennella kokonaisuuksia. Kuutio on lasinpuhaltajan puhdetyö, vastaa entisaikojen paperipainoja. Se on kooltaan sopivan harmiton. Puhaltaja alkaa sisimmästä kuviosta, sitä sitten härnätään ja nypitään ja lopuksi hiotaan. [7, 2]

50 vuotta oivalluksia

Designmuseossa pidettiin Toikan suurnäyttely Oiva Toikka – 50 vuotta oivalluksia kesällä 2010. Toikka valvoi tarkasti näyttelyn ripustusta Designmuseossa. Aivan avajaispäivän kynnykselle asti syntyi uusia oivalluksia, miten näyttely tulisi toteuttaa. Toikasta puhtaan harmaa näyttelylattia oli aivan liian tylsä, niinpä siihen ryhdyttiin roiskimaan väriä. Lopputulos Jackson Pollock -tyyppisine lattiamaalauksineen oli niin onnistunut, että sen avauduttua kuuli usein asiakkaiden haukkovan henkeä ihastuksesta Toikan omintakeisen estetiikan keskellä. [7, 2]

Oiva Toikka – 50 vuotta oivalluksia -näyttelyn avajaisia juhli ennätysyleisö. Vieraiden jono kiemurteli ympäri museota, kun Oiva kätteli jokaisen sisään astuvan henkilökohtaisesti. [7, 2]

Yleisö rakasti Toikan teoksia myös ulkomailla. Japanin prinsessa Hisako Takamado vieraili Suomessa vain nähdäkseen Toikan ja hänen juuri avautuneen näyttelynsä. Prinsessa Takamado oli Toikan ystävä ja suuri hänen lasiesineiden ihailija sekä kerääjä. Japanin suurlähetystö ohjeisti museon johtoa välttämään käsitervehdyksiä prinsessan saapuessa. Kun Takamado astui museon ovesta sisään, hän riensi suoraan Toikan luokse, kätteli ja halasi tätä, minkä jälkeen myös henkilökunta vastaanotti käsitervehdykset. [7, 2]

Toikka on voittanut lukuisia arvostettuja palkintoja, kuten Pro Finlandia -mitalin 1980, Kaj Franck -muotoilupalkinnon 1992, Suomi-palkinnon 2000 ja Prins Eugen -palkinnon 2001. [8, 2]

Professori

Toikka on myös opettanut tulevia lasimuotoilijoita ja -taiteilijoita. Hänet valittiin 1990 ruotsalaisen Konstfackin lasi- ja keramiikkaosaston professoriksi. Tultuaan valituksi taiteilijaprofessoriksi Suomessa hän keskeytti määräaikaisen professuurinsa Ruotsissa voidakseen ainakin ajoittain opettaa myös suomalaisia opiskelijoita. Yhteydet Ruotsiin ovat kuitenkin säilyneet kiinteinä. Toikka sai professorin arvonimen jo 1989. [9, 2]

Mieluisa työ

Työni ei ole koskaan tuntunut työltä, koska olen tehnyt sitä niin mielelläni. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä antoisaa ja rakastamaani työtä kaikki nämä vuosikymmenet, [10, 2]

Oiva Toikka sanoi vuonna 2015, kun hänet palkittiin palkittiin elämäntyöstään Muoto2015-gaalassa Helsingissä. [10, 2]. Huumorintaju ja myös itse ironia olivat läsnä Toikan puheissa ja persoonassa. Toikka oli puhelias ja kuvasi usein työtään, elämäänsä ja teoksiaan humoristisin sanankääntein, vaikka suhtautuikin taiteen tekemiseen vakavasti. [11, 2]

Kokoelmat [9, 2]:

• The Corning Museum of Glass, Corning, New York, Yhdysvallat
• Helsingin kaupungin taidemuseo
• Hokkaido Museum of Modern Art, Sapporo, Japani
• Museum für Kunsthandwerk, Frankfurt am Main, Saksa
• Museum für Kunst und Gewerbe, Hampuri, Saksa
• Museum of Modern Art, New York, Yhdysvallat
• Nationalmuseum, Tukholma, Ruotsi
• Nuutajärven lasimuseo, Nuutajärvi
• Sara Hildénin taidemuseo, Tampere
• Suomen lasimuseo, Riihimäki
• Taideteollisuusmuseo, Helsinki
• Victoria & Albert Museum, Lontoo, Iso-Britannia.

Viitteet:

• [1] Viipurin maaseurakunnan kirkonarkisto.
• [2] Kooste Reijo Savola.
• [3] Tuomas Karemo: Oiva Toikka aiemmin julkaisemattomassa haastattelussaan. 18.05.2019. YLE. [https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/18/oiva-toikka-aiemmin-julkai...]
• [4] Eero Huotari: Säiniö, kaunis ja arvokas kylä. Karjalan liitto ry. [https://www.karjalanliitto.fi/karjalan-liitto/jasenyhteisot/pitajas...]
• [5] Pirkko Vekkeli: Oiva Toikka oli taiteilija, jolle työ merkitsi hauskanpitoa. Avotakka. [https://www.meillakotona.fi/artikkelit/oiva-toikka-oli-taiteilija-j...]
• [6] Lasitaiteilija Oiva Toikka on kuollut. Helsingin Sanomat 22.04.2019. [https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006080560.html]
• [7] Päivi Balomenos: Oiva Toikka in Memoriam. Designmuseo. [https://www.designmuseum.fi/fi/events/oiva-toikka-in-memoriam/]
• [8] Oiva Toikka. Iittala.com. [https://www.iittala.com/fi/fi/muotoilijat/oiva-toikka/c/oiva-toikka...]
• [9] Kaisa Koivisto: Toikka, Oiva. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997- URN:NBN:fi-fe20051410 ISSN 1799-4349 (Verkkojulkaisu) [http://biografiasampo.fi/henkilo/p5724]
• [10] Muotoilun merkkihahmo Oiva Toikka on kuollut. Aamulehti 22.04.2019. [https://www.ess.fi/paikalliset/50040]
• [11] Hannu Pöppönen ja Samuli Tiikkaja: Lasitaiteilija oli villi ja rönsyilevä kokeilija, jonka ideat jalostuivat yhteistyössä parhaiden lasinpuhaltajien kanssa. [https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006081461.html]

  ---

  
  

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Viipurin maalaiskunnan paikkakuntaprojekti
• Oiva Toikka -verkkonäyttely. Designmuseo. [http://toikka.kokoelma.fi/]
• Kulttuuriprofiili: Oiva Toikka. YLE Areena [https://areena.yle.fi/1-1464468]
• Satu Nurmio: Oiva Toikka. Lasiteoksissa pitää näkyä kompuroinnit ja kommellukset. YLE Uutiset. [https://yle.fi/uutiset/3-7649534]
• Toikka, Oiva. Kuka on kukin 1978. [http://runeberg.org/kuka/1978/0999.html]

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 225. viikkoprofiili (29.03.2020-04.04.2020).