Ida Adolfiina Turpeinen

Kiertokoulunopettaja. Teuva, Lemi ja Ilomantsi. Maanviljelijä Heikki Heikinpoika Turpeisen vaimo. Turpeela, Ilomantsi.

Syntymä / Birth / Рождение:

Jalasjärven evankelisluterilainen seurakunta, syntyneiden luettelo v. 1896: Jalasjärvi Evangelical-Lutheran Parish, Births year 1896: Яласярви евангелическо-лютеранский приход, рождений 1896 г.:

Synt. 23.2., kast. 23.2. Nro 541. Ida Adolfina. Wht: Keskikylän Hulkon ittellinen Leena Sofia Hermtz Mukkala. Kt: Tal. Isak Jaakonp. Sillanpää ja vo Ulrika sekä hoitajatar Ida Järvimäki, kast. Waasan läänin sairashuoneella. August Cederberg. (äidin ikä: 31 v.)

http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=7943...

Avioliitto / Marriage / Брак:

Ida Adolfiina Leenantytär Elo (s.23.02.1896 Jalasjärvi) ja Heikki Heikinpoika Turpeinen (s. 21.06.1900 Ilomantsi) vihittiin 25.3. 1919.

Kuolema / Death / Смерть:

Ida Adolfiina Turpeinen kuoli Ilomantsissa 7. joulukuuta 1975.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Ida Adolfiina Elo syntyi Vaasan läänin sairashuoneella Mustasaaressa 23.2. 1896 (tosin esim. Ilomantsin seurakunnan antamissa virkatodistuksissa on virheellinen tieto 27.2.). Idan kastoi Mustasaaren seurakunnan pitäjänapulainen August Cederberg. Ida Adolfiina Elo syntyi siis Mustasaaressa, joka on tunnettu parhaiten keskiaikaisesta linnastaan (Korsholma). Jalasjärven kirkkoherra Blomin kirjoittaman todistuksen mukaan Idan kummeina olivat talollinen Isak Jaakonpoika Sillanpää ja hänen vaimonsa Ulrika. Kolmantena kummina oli hoitajatar Ida Järvimäki.

Idan äiti oli Jalasjärven Keskikylän Hulkon talon itsellinen Leena Sofia Hermannintytär Mukkala (1864-1900). Leena Mukkala kuului Heikki Olavinpojan sukuun sekä äitinsä että isänsä kautta. Suku oli asettunut asumaan Jalasjärvelle jo 1500-luvulla. Ida Elon jälkeläiset voivat ylpeillä sillä, että he kuuluvat ehkä tunnetuimpaan ja vanhimpaan jalasjärveläiseen sukuun( sen tunnetuin jäsen lienee säveltäjä Oskar Merikanto).

Idan äiti ei ollut täysin varaton, koska hän onnistui hankkimaan itselleen mäkituvan Jalasjärven kirkonkylästä. ”Mäkinen” sijaitsi August Matinpoika Lammin mailla. Todennäköisesti juuri Mäkisessä Ida vietti einsimmäisen elinvuotensa. Jo v. 1897 Idan äiti kuitenkin jostain syystä joutui myymään mäkitupansa.

Suvun perimätiedon mukaan Idan isä olisi ollut Jalasjärven kirkkoherrana 1890-luvulla toiminut Arvid Lundén. Pidän todennäköisempänä, että isä olisi ollut kirkkoherran poika Eino Lundén (synt. 16.4. 1877 Ypäjällä), joka teki pitkän uran lukionopettajana (mm. Iisalmessa). Jossain vaiheessa Ida Mukkalan nimi muuttuu Ida Eloksi. Nimen ensimmäiset kirjaimet viittaavat mahdollisesti hänen isäänsä.

Leena kuoli kesäkuussa 1900. Hänen kuolemaansa liittyy jotain epäselvää, koska hänen ruumiinsa kaivettiin ylös Jalasjärven kirkkomaasta. Syynä tähän oli Idan täti Adolfiinan valituskirje kuvernöörille. Adolfiina (jolta Ida lienee saanut toisen nimensä) epäili, että Leenan varhaiseen kuolemaan liittyi rikos. Myös rikoksesta epäillyn nimi oli tiedosssa. Syytteitä ei kuitenkaan nostettu.

Äitinsä kuollessa Idalla oli ikää kolme vuotta ja vajaa neljä kuukautta. Holhoojakseen hän sai talollisen, jalasjärveläisen Iisakki Wiikerilammin. Holhoojan ensimmäisiä aikaansaannoksia oli käräjöinti Sameli Ilvesharjua vastaan, joka oli ostanut Leenan mäkituvan osamaksulla. Näitä rahoja Iisakki yritti velkoa Samelilta. Iisakki voitti käräjillä ja sai Samelilta 50 markkaa korkoineen.

Tämä mäkitupakaupasta jäänyt asiakirja on toistaiseksi ainoa, joka mitenkään valottaa Idan ja hänen holhoojansa suhdetta. Mummoni kertoi minulle ankeasta lapsuudestaan. Joskus hänet oli jätetty yksin torppaan, jonka ikkunoista sudet katselivat. Ainoaa ruokaa olivat torakat, joista hän teki keittoa. Tämä on siis mummoni kertomaa. Eikö talollinen Wiikerilammi hoitanut holhoojan velvollisuuksiaan? Ida Elon lapsuusajasta ovat tutkimukseni vielä kesken. On mahdollista että hän ei viettänyt koko lapsuuttaan Wiikerilammilla. Idan lapsista Armi ja Lilja muistelivat äitinsä sanoneen että hän ”oli paimenessa Lammilla”. Orpo Ida-tyttö sai tehdä töitä aamusta iltaan.

Ida pääsi Jalasjärven kansakouluun v. 1906. On huomionarvoista että hänellä oli silloin ikää jo 10 vuotta. Todennäköisesti hän oli sitä ennen käynyt jo kiertokoulua. Kansakoulua hän kävi 4 vuotta. Kymppejä oli kaksi: kirjallisissa harjoituksissa ja laskennossa. Todistus oli muutenkin hyvä.

Jalasjärven kirkkoherra Blomin (ja varmaankin myös hänen puolisonsa) huolenpito oli tärkeää Idalle. On mahdollista, että Blomit huolehtivat Idan koulunkäynnistä. Hän sai pappilasta ehkä myös uuden nimen (Elo). Ida Elon nimellä mummoni otti vastaan kansakoulun päästötodistuksen. Ikää hänellä oli 14 vuotta ja koko elämä edessä. Pappilassa hän toimi palvelijana ainakin vuosina 1912-1913. Ruustinna Hilma Blom kirjoitti erotodistuksessa: ”Palvelusaikanaan on hän käyttäytynyt rehellisesti ja siivosti sekä tehnyt työnsä kunnollisesti.”

Talvikauden 1913-1914 Ida opiskeli Sörnäisten kristillisessä opistossa Helsingissä. Opiston johtajan Edvard Einion kirjoittamassa lausunnossa todetaan että Ida Elo on ”osoittanut hyvää käytöstä sekä opinnoissa erinomaista ahkeruutta ja harrastusta.” Hän kuului opiston lehden, Sarastuksen, toimituskuntaan ja laati mm. yhden lehden kansikuvista. Kesän 1914 Ida työskenteli myyjänä leipomo- ja sekatavaraliikkeessä Helsingin Kankurinkadulla. Taas kerran työtodistus oli kiittävä. Hän oli osoittanut sekä uutteruutta että rehellisyyttä työssään.

V. 1915 Ida osallistui Kuortaneen kiertokouluseminaarin kesäkursseille. Samana vuonna hän lähetti myös hakemuksen Tuhkasen kuuluisaan (ja varmasti silloin Suomen parhaaseen) kiertokouluopettajaseminaariin, joka toimi Hämeenlinnassa. Hän lienee hakenut myös Heinolan kansakouluopettajasemimaariin. Jostain syystä Ida aloittaa opinnot Hämeenlinnassa vasta v. 1916. Ehkä hän oli hankkimassa opiskelurahoja toimimalla myyjänä, palvelijana tai mahdollisesti piikana Jalasjärvellä. Myös Hämeenlinnasta hän sai hyvän todistuksen (1917) , mutta kiltiksi kympin tytöksi hän ei enää Hämeenlinnan vuosinaan halunnut leimautua. Hän pääsi jopa seminaarinjohtajan salaiseen ”mustaan kirjaan” (jonka löysin Hämeen maakunta-arkistosta). Ida oli välillä omilla teillään ja teki tuttavuutta jopa venäläisten sotilaiden kanssa. Tuhkanen on kirjannut mustaan kirjaansa myös mielenkiintoisen tiedon: ”Elo osaa venäjätä.” Seminaarilla oli tarkat sääntönsä, mutta Idan kohdalla niistä joustettiin. Ehkä Tuhkasella, joka oli aikanaan toiminut Jalasjärvellä opettajana, oli jotain sellaista tietoa mikä antoi hyvän syyn antaa anteeksi pienet sääntörikkeet. Ida oli harvinainen poikkeus seminaarilaisten joukossa; yleensä rekisteriin oli merkitty joko vanhempien tai holhoojan nimi. Idalla ei ollut ketään. Hän oli yksin maailmassa.

Idan sai ensimmäisen koulutustaan vastaavan työpaikan Teuvalta. Siellä hän aloitti työnsä 17.8. 1917. Kansalaissodan jälkeisen kesän 1918 hän lienee viettänyt Jalasjärvellä. Kesäkuussa hän lähetti Jalasjärveltä Jyväskylään hakemuksen kansakoulunopettajaseminaariin, jossa hän opiskeli todennäköisesti vain syksyn 1918 (tämä asia vaatii vielä tarkastusta). Jo vuoden 1919 tammikuusta alkaen hän opettaa kiertokoulussa Lemillä, eteläisessä Karjalassa. Loppuivatko rahat Jyväskylässä kesken?

Kesän 1919 Ida lienee viettänyt Helsingissä, josta hän saa töitä Arabian tehtaalta. Hän tutustuu helsinkiläiseen mieheen nimeltä Axel Fallenius, jota voisi parhaiten luonnehtia diagnoosilla ”epävakaa persoonallisuus” . Vuodelta 1916 löytyy tieto, että hän olisi toiminut olutkuskina. Myöhemmin hän on ollut töissä Töölön sokeritehtaalla ja käväissyt Amerikassakin. Mutta useimmiten hän vietti aikaansa erilaisissa laitoksissa.

Idan ja Axelin suhteesta syntyy Olavi Arnold 14.4. 1920. Axel ei huolehtinut pojastaan, kasvatus- ja elatusvastuu jäi täysin Idalle. Helsingin sosiaalivirasto ja Pelastakaa lapset ry järjestivät Olaville hoitapaikan Sipoon Hindsbyn kylästä. Sijaisvanhempina olivat Maria ja Julius Linderoos.

Todennäköisesti Kotimaa-lehdestä Ida huomasi ilmoituksen vapaana olevasta kiertokoulunopettajan paikasta syrjäisessä Ilomantsissa. Sinne hän päätti lähteä ja teki hoitosopimuksen Olavista Sipoon Linderoosien kanssa.

Armin (Idan tyttären) mukaan Putkelan Turpeisten peräkamarissa, nuorta kiertokoulun opettajaa pidettiin kuin parastakin vierasta. Kamarissa pidettiin toki myös kiertokoulua. Lapset opettelivat kirjoituksen alkeita penkkien toimiessa pöytinä (Lilja-tyttären muistikuva).

Idalle tarjottiin ruusuista tulevaisuutta talollisen pojan Heikki Turpeisen puolisona. Heikki, isoisäni, oli syntynyt 1900. Hän oli siis neljä vuotta isoäitiäni nuorempi. Lyhyen seurustelun jälkeen Ida ja Heikki vihittiin 25.3. 1919. Saman vuoden maaliskuussa myös Idan kirkonkirjat muuttavat Helsingistä Ilomantsiin.

Olavista Ilomantsin kirkkoherranvirastossa ei kuitenkaan tiedetty mitään. Jos olisi tiedetty, ei hän olisi saanut seurakunnalta töitä kiertokoulunopettajana. Kun tieto tuli ilmi 1935, menetti hän samantien virkansa. Tosin kiertokoulun opettajan sijaisena Ida sai jatkaa vuoteen 1948.

Ida kiersi 26 vuoden ajan kiertokoulunopettajana Ilomantsin syrjäkyliä...sotavuodet ehkä poislukien, tosin evakossa Vieremälläkin hän piti kiertokoulua. Työmatkoilla oli apua miehestä Heikistä, jonka reen kyydissä matkasivat kirjat, kanteleet ja harmonit. Työmatkoilla saattoivat olla mukana myös pienimmät lapset. Vähän lumen aikaan Ida saattoi käydä kiertokoulutaloissa apostolin kyydilläkin. Kiertokoulu oli paikassaan 4-6 viikkoa.

Kerran myös puoliso Heikki sai toimia kiertokoulunopettajan sijaisena. Tiettävästi koulun kurinpito oli sinä päivänä varsin ankaraa. Idalla itsellään oli luonnollinen auktoriteetti, joka kumpusi monipuolisestta sivistyksestä ja elämän kokemuksesta. Lapset pysyivät ruodussa ilman suurempia komentelemisia.

Sarastus-lehdessä 1914 on runo Koditon, joka saattaa olla lehden toimittaja Ida Elon kirjoittama. Siinä on mm. säkeet: ”Koti jos mullakin oisi/paikka pienikin omanain/ehkä silloin mä nousta voisin/ Ehkä alkaisi kantaa siipi/joka katkesi varhain jo/Ja kukkia kukka, min riipi/kevätmyrskyt umpuina jo.” Saman Sarastus-lehden kanteen Ida piirsi kuvan talosta järven rannalla. Ehkä on syysilta, ikkunoista loistaa valo. Järvenpinta on tyyni...

Putkelassa tämä Sarastus-lehden idylli tyynestä ja rauhallisesta elämästä ei toteutunut pitkään aikaan. Välillä Heikki ja Ida joutuivat asumaan myös Ilomantsin Lapinniemessä (Harkkojärven rannalla). Ukko-Turpeinen (Heikki Matinp. Turpeinen 1864 - 1942) laittoi joskus poikansa omiin ruokiin, kun sopua ei tahtonut syntyä. Lapinniemen ”maanpaon” syynä lienee ollut joku suurempi riita. Idan ja Heikinkin välille syntyi skismaa monestakin asiasta. Jatkuvana riidan aiheena oli avioton lapsi Olavi, jonka Heikki oli luvannut ottaa Putkelaan. Lupaustaan hän ei pitänyt. Turpeilan elämä rauhoittui kuitenkin sodan jälkeen. Uskoisin että Idalle sodanjälkeiset vuodet olivat jo kohtuullisen hyviä vuosia. Idan ja Heikin välit olivat muuttuneet seesteisemmiksi. Tästa minulla on jo omaa tietoa, vaikka vietinkin muutaman vuoden lapsuudestani ”Riko Kurvisen mökissä”. Se ei kuitenkaan ollut kaukana Turpeilasta. Muutaman mutkan ja yhden mäen (Riihimäki) takana.

Idan ja Heikin liitosta syntyi viisi lasta: Salme Eliina 22.7. 1923, Lilja Tellervo 11.6. 1925, Armi Inkeri 13.4. 1927, Pirkko Orvokki 17.4. 1929 ja isäni Heikki Rainer 12.9. 1931 (isästäni tosin käytettiin yleisesti nimeä Rainer).

Yksinäisen lapsen Olavin kohtaloksi oli tulla toimeen ilman omaa äitiä. Pelastakaa lapset yhdistys hankki Olaville lopulta hyvän sijoituspaikan Kajaanista, koneenkäyttäjä Alarik Sirviön perheestä. Olavi sai käydä myös Kajaanin yhteiskoulua. Hän kouluttautui kultasepäksi. Luovaa ammattiaan setäni ei kuitenkaan ehtinyt harjoittaa. Hän kuoli lavantautiin sotilassairaalassa Savonlinnassa 10.9. 1944. Hänet on haudattu Kajaanin sankarihautuumaalle. Äiti Ida ei tiettävästi nähnyt poikaansa lähdettyään Helsingistä (1922) ennenkuin Savonlinnan sotilassairaalassa. Myös poikansa hautajaisiin Kajaanissa hän tietojeni mukaan osallistui.

Ida matkusteli vähän, vaikka kiersikin koko ajan Ilomantsin kyliä. Ilomantsista hän teki kuitenkin yhden pitemmän vierailun Helsinkiin, jossa hän hoiti jonkin aikaa Lilja-tyttärensä lapsia. Hän kävi myös Adolfiina-tätinsä hautajaisissa Jalasjärvellä helmikuussa v. 1942.

Ida Elo teki pitkän uran kiertokoulunopettajana (Teuvalla, Lemissä ja Ilomantsissa). Sen lisäksi hän oli Putkelan kylän keskeinen kansansivistäjä. Hän piti Opintokerhon aktiivisena ja toimi Tyyne Karvisen kanssa pyhäkoulunopettajana. Olen kuullut, että hän olisi Ilomantsin luterilaisen kirkon saarnapöntöstä esittänyt myös uskonnollisia runojaan.

Idan lapset perivät äitinsä kiinnostukseen kulttuuriin. Runoja kirjoittivat kaikki tytöt, Rainer poika kirjoitti Pogostan Sanomiin pakinoita.

Idalle uskonto merkitsi paljon. Kirjeensäkin hän poikkeuksetta lopetti ”jumalan siunaukseen.” Uskonto antoi hänelle turvaa ja lohdutusta muuten niin kovassa elämässä.

Miehensä kuoltua alkoivat isoäitinikin voimat hiipua. Muistan että hänen elämänsä viimeisiä huolenaiheita oli että riittävätkö talossa puut. Toinen tärkeä asia oli marjojen talvivarastot. Kuivattuja mustikoita hän söi mielellään. Itse sain kerätystä mustikkalitrasta mummoltani markan.

Ida oli elämänsä aikana ehtinyt kokea vilua ja nälkää. Hänelle usko oli elämän perusta. Ihminen ei elä ainoastaan leivästä. Mutta orpona eläneen, kovia kokeneen Idan viimeistenkin vuosien huolena on: onko talossa polttopuita, onko komerossa varmasti ruokaa.

Olen tutkinut jo 20 vuoden ajan isoäitini elämänvaiheita. Paljon on vieläkin selvittämättä. Tästä viikkoprofiilista olen jättänyt paljon pois, vaikka aineistoakin olisi ollut. Oleellisin on kuitenkin mukana.Ida syntyi Jalasjärvellä Leena Mukkalan aviottomana tyttärenä. Hän kävi Sörnäisten kristillisen opiston Helsingissä vv. 1913-1914 ja kiertokoulunopettajakurssin Kuortaneella v.1915 sekä kiertokoulunopettajaseminaarin Hämeenlinnassa. Ida toimi ensin kiertokoulunopettajana Teuvalla ja Lemillä, kunnes hän muutti Ilomantsiin kiertokoulunopettajaksi. Hän piti kiertokoulua Ilomantsin Putkelan kylän Turpeelan talossa v. 1922, jolloin hän tutustui talon poikaan Heikki Turpeiseen ja avioitui tämän kanssa. Hän piti myös pyhäkoulua Turpeelan talossa.

Teksti: Tapio Turpeinen, Ida Turpeisen pojan poika.

Tämä profiili oli Suojärvi-projektin 30. viikkoprofiili (03.07.2016-09.07.2016).