Heikki Silvennoinen

Heikki Johannes Silvennoinen (27. huhtikuuta 1954 Sääminki – 18. joulukuuta 2024 Pälkäne) oli suomalainen näyttelijä, käsikirjoittaja, kitaristi, laulaja ja lauluntekijä.

Rockyhtye Tabula Rasassa 1972 uransa aloittanut Silvennoinen tuli suurelle yleisölle tunnetuksi sketsisarjasta Kummeli, joka alkoi vuonna 1991. Siinä hän oli alusta asti mukana sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana. Vuosina 2018–2023 hän toimi käsikirjoittajana ja toisena päänäyttelijänä poliisikomediasarjassa Kontio & Parmas.

Silvennoinen omisti oman tuotantoyhtiönsä Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla Oy. Timo Kahilaisen kanssa hän omisti Kummeli-tuotantojen takana olevan Porkkana Ryhmä Oy:n, joka on televisiotuotantojen lisäksi tuottanut mainoselokuvia

Tausta ja varhaisura

Silvennoinen syntyi Säämingissä ja muutti varhain Kangasalle. Kangasalan Claptoniksi kutsuttu Silvennoinen sai kolmevuotislahjaksi punaisen lelukitaran. Ensimmäisen akustisen Landola-merkkisen kitaran hän sai isältään 13-vuotiaana. Isä kuoli, kun Silvennoinen täytti neljätoista. Silvennoinen sahasi Landolan kahtia ja yritti tehdä siitä sähkökitaran. Äiti osti sittemmin pojalle Kent-merkkisen kitaran. Äiti ja isoäiti kannustivat Heikkiä kitaransoittoon.

Ura

Tabula Rasa

Silvennoinen soitti 1972–1977 toimineessa Tabula Rasa -yhtyeessä, joka oli tunnetuimpia progressiivisen rockin edustajia Suomessa. Tabula Rasan debyyttilevyn aikoihin Silvennoiselle alkoi selkiytyä, että hänen tulisi keskittyä musiikkiin elämässään. Tabula Rasan riveissä hän sävelsi useimmat yhtyeen kappaleista.

Tabula Rasa pääsi vuonna 1973 lämmittelemään Wigwamia ja teki sen jälkeen kaksi albumia Love Recordsille studiossa Tukholmassa. Näihin aikoihin alkoi yleisestikin Suomirockin ja Manserockin nousu. Tabula Rasa kuitenkin hajosi 1977 elämänkatsomuksellisiin ristiriitoihin.

Tabula Rasa toimi myös Mikko Alatalon taustayhtyeenä. Sen hajottua Silvennoinen soitti muun muassa Alatalon Coitus Int -kokoonpanossa, Välikausitakki-levyllä sekä Veltto Virtasen Heru-yhtyeessä.

Tabula Rasan jälkeen Silvennoinen toimi vuosien varrella tuottajana ja studiomuusikkona useiden eri artistien levyillä. Äänittäjän ammattitaidon hän hankki 1970-luvun lopulla Tampereen Kyttälänkadun kellarissa sijainneessa, evankelis-luterilaisten seurakuntien nuorisomuusikon Seppo Lindellin studiossa.

1980-luku

Vaikka Silvennoinen oli ollut Tabula Rasan kantavia voimia, häntä kiinnosti enemmän blues-pohjainen rock, jota hän ryhtyi soittamaan 1980-luvulla yhtyeissä Frendz, Catwalk ja Q.Stone. Viimeksi mainitun hän perusti vuonna 1987 yhdessä Mikko Kuustosen, Mikko Löytyn ja Sakari Löytyn kanssa. Q.Stone julkaisi kaikkiaan neljä albumia.

Kuustonen jätti yhtyeen kolmannen levyn jälkeen vuonna 1993 ja keskittyi soolouraansa. Silvennoinen osallistui Kuustosen 1990-luvun soololevyille kitaristina lukuun ottamatta vuonna 1992 julkaistua Abrakadabraa. Silvennoinen soitti myös useita kitaraosuuksia 1980-luvun alussa tamperelaisen rokkipappi Tarvo Laakson albumille Sähköpaimen (1981). Muun muassa Laakson ”Krusifiksin juurella” -kappaleen kitarasoolot ovat Silvennoisen käsialaa.

Silvennoisen kitarana ennen 1990-lukua oli Gibson Les Paul 1957.

1990-luku

1990-luvun alussa Silvennoinen julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa itseironisesti nimettynä Mature And Cool. Se sisälsi hänen omia kappaleitaan ja cover-version Creamin tunnetuksi tekemästä, Blind Willie Reynoldsin kappaleesta ”Outside Woman Blues”. Silvennoisen toinen levy Bobcat ilmestyi vuonna 1997. Sen tunnetuimpia kappaleita olivat hänen oma kappaleensa ”Sun Don’t You Shine” sekä Jimi Hendrixin säveltämä kappale ”Fire”.

Levyn kannessa Silvennoinen esitti kiitoksensa idoleilleen Peter Greenille, Eric Claptonille, Jimi Hendrixille ja Stevie Ray Vaughanille (joista hän oli tavannut Claptonin ja Vaughanin).

Vuodesta 1993 Silvennoisen käyttämä kitara oli Matti Nevalaisen tekemä Flying Finn -merkkinen sähkökitara.

Seuraava levy, Sweet Surrender, ilmestyi kahden vuoden päästä 1999.

2000-luku

Vuonna 2000 Silvennoinen julkaisi omalla levymerkillään Blues Blue Sky -levyn, jossa hän versioi tuttuja blues-klassikoita. Vuoden 2003 albumilla Miehet kaatuu Silvennoinen lauloi ensimmäistä kertaa suomeksi. Viimeinen Heikki Silvennoisen albumi on vuonna 2010 julkaistu Peace of Mind, jolla laulukieli on palannut englanniksi. Rumban haastattelussa 2014 Silvennoinen puhui suhteestaan bluesiin seuraavasti:

»”Blues on yksinkertaista musiikkia, jota on vaikea soittaa. Pitää unohtaa turhat tekniset hienoudet, pistää silmät kiinni ja antaa fiiliksen viedä. Proge oli välivaihe elämässäni, kun taas blues on musiikkia, josta aloitin.”»

Kummeli

Kummeli-televisiosarja syntyi alun perin kokeiluvideon perusteella yhdessä Olli Keskisen kanssa. Silvennoisella oli ryhmässä eniten erilaisia roolihahmoja (esimerkiksi paikallisradiotoimittaja Mauno Ahonen, Martti Mielikäinen, metallimies Matti Näsä, puutyön opettaja Harri ”Höylä” Soikkeli, hevikitaristi Pertti “Speedy” Keinonen, urheiluvalmentaja Raimo Vormisto, Jankon Betonin toimitusjohtaja Kalervo Jankko ja ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen).

Sketseissä hänet nähtiin erityisesti Timo Kahilaisen aisaparina. Silvennoinen arvioi sarjan suosion johtuneen siitä, että Suomessa oli siihen aikaan tilausta “pöhköhuumorille”. Helsingin Sanomien haastattelussa 2014 hän sanoi rooleistaan seuraavaa:

»Olen ollut aina kova pelleilemään, ja näin se kostautui. Muusikon ja koomikon roolit eivät ole silti niin erilaisia: kyse on eläytymisestä, improvisoinnista, esiintymisestä sekä tarkasta ajoituksesta.»

1990-luvulla Kummelin suosion ollessa suurimmillaan Silvennoista hämmästytti se, että valtaosalla sen katsojista ei ollut aavistustakaan hänen kitaristinkyvyistään.

»”Yllätin tuplasti, kun musiikki-ihmisillä ei ollut tietoa humoristisesta puolestani.”»

Kummeli on jatkanut olemassaoloaan elokuvien ja televisio-ohjelmien muodossa ja Silvennoinen oli mukana keskeisenä hahmona ryhmän kaikissa vaiheissa. Paras Kummeli-sketsi oli Silvennoisen mukaan ”Ladojen kokoontumisajot”, koska sen innoittamana ruvettiin pitämään oikeita Ladojen kokoontumisajoja.

Silvennoinen on myös sanonut, että hän on saanut parhaat Teosto-tulonsa Kummeli-hahmo Matti Näsän kappaleesta ”Jumankauta juu nääs päivää”, joka oli hänen mukaansa ”sävelletty, sanoitettu, sovitettu ja varmaan nauhoitettukin 20 minuutissa”.

Huolimatta suosiosta Silvennoinen ansaitsi kuitenkin vielä 1990-luvun puolivälin jälkeen rahaa talonmiehen töitä tekemällä.

2000-luku

2000-luvun alussa perustettiin Suomi-bluesin superyhtye SF-Blues. Se alkoi Silvennoisen, Pepe Ahlqvistin ja Dave Lindholmin yhteisprojektina, jossa bassoa soitti Mikko Löytty ja rumpuja Jani Auvinen. He tekivät yhdessä levyn, jossa oli noin kolmasosa kunkin johtohahmon sävellyksiä. SF-Blues kiersi Suomea yli 40 keikan verran vuonna 2002. Seuraavana vuonna Lindholmin paikalle tuli Erja Lyytinen ja SF-Blues alkoi toimia Silvennoisen ja Ahlqvistin yhtyeenä, johon kutsuttiin vuorollaan aina uudet vierailijat.

Vuonna 2004 yhtye oli tauolla, mutta 2005 vierailijoiksi kutsuttiin Jukka Tolonen ja Mikko Kuustonen, joiden kanssa myös tehtiin levy Joutomailla. Nyt vierailijoina olivat Eero Raittinen ja Jukka Gustavson. Silvennoinen lainasi myös äänensä Autot-elokuvien Martille sekä Karvakamujen metsänvartija Mäntylälle.

2010-luku

Valkeakoskelaisen poliisikomisario Otso Kontion hahmoa Silvennoinen esitti vuodesta 2018 lähtien Heikki Vihisen kanssa käsikirjoittamassaan komediasarjassa Kontio & Parmas. Sarjasta on tehty samanniminen elokuva, joka sai ensi-iltansa vuonna 2022.

[https://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Silvennoinen]