Bobi Sivén

Repolan nimismies, Suomen ulkoasiainministeriön edustaja Repolassa ja Porajärvellä.

Repola, Suomi ja Neuvosto-Venäjä.

Itsenäisyysaktivisti, heimosoturi

Syntymä / Birth / Рождение:

Helsingin evankelisluterilainen seurakunta, syntyneet v. 1899: Helsinki Evangelical-Lutheran Parish, Births year 1899: Хельсинки лютеранский приход, рождений 1899 г.:

Hans Håkan Christian. Synt. 18.04.1899, kast. 11.05.1899. Fldr: Dokt. Walter Osvald Sivén mhn Siiri Blomstedt. 31/28 /2-437) Fddr: Dokt. Ch. Sibelius; frk. Elna Blomstedt; frk. Anni Svahn. Döpt af W. Lampén.

[http://www.sukuhistoria.fi/sshy/sivut/jasenille/paikat.php?bid=9390...]

Kuolema / Death / Смерт:

Bobi Sivén teki itsemurhan ampumalla luodin sydämensä läpi Repolan kunnantalolla 12.01.1921. Hänet haudattiin Hietaniemen hautausmaalle 21.01.1921.

Elämäkerta / Biography / Биография:

Hans Håkon Christian Sivén syntyi 18. huhtikuuta 1899 Helsingissä. Hänen isänsä oli kuuluisa ja voimakas aktivistijohtaja, lääketieteen ja kirurgian tohtori Valter Osvald Sivén jä äitinsä ylioppilas Siiri Sivén o.s. Blomstedt. V. O. Sivénin nuorena kuollut isä oli Pudasjärven piirilääkäri Frans Johan Edvard Sivén. Siiri Sivénin isä oli fennomaani, yliopistovaikuttaja sekä suomen ja unkarin kielten dosentti Oskar Blomstedt. Hans Håkonilla oli kolme sisarusta Paavo (s. 1896), Liisa (s. 1897) ja Anna (s. 1903). Isä Ossi Sivén, kuten häntä lähipiirissä kutsuttiin, oli ruotsinkielinen, mutta ehdottomasti suomenmielinen. Ossi Sivén kannatti ”yksi kansa, kaksi kieltä” -ajattelua. Siiri taas oli pohjalainen suomenkielinen ja luki lapsille alusta alkaen Kalevalaa. Aatemaailmaltaan hän oli snellmanilainen fennomaani, mutta kieliriitaa perheessä ei koskaan ollut, joten lapset olivat käytännössä kaksikielisiä. Tarkkaan ottaen Bobi Sivén puhui äidinkielenään suomea, mutta puhui äidinkielen tasoisesti myös ruotsia. [1, 2, 3]

Sivénien perhe oli siis alusta lähtien aktivistinen, suomalaismielinen ja isänmaallinen. Helmikuun manifestin ja Bobi Sivénin syntymisen aikoihin isä V. O. Sivén sai tärkeimmän ajatuksensa, jonka hän sortokauden aloittaneesta manifestistä kuultuaan kiteytti huudahdukseensa: "Irti ryssästä maksoi mitä maksoi!" Sivénien perheessä kaiken edelle meni Suomen kansallinen vapaus. Siiri-äiti iskosti lastensa mieliin isänsä periaatteen: "On elettavä aatteen puolesta, muuten elämä ei ole minkään arvoista." Vaikka Sivénin perhe oli porvarillinen ja korkeasti koulutettu, luokkarajat olivat merkittyksettömät. Kaikki olivat vain suomalaisia. Esimerkiksi Viaporin kapinan aikana 1906 Sivénit tukivat punakaartia ja V. O. Sivén auttoi Punaisen Kaartin ylipäällikön, aktivisti Johan Kockin pakoon. Perheellä oli muutenkin hyvät välit sosialisteihin ja kaikkiin, jotka vain olivat suomalaisten vapauden ja itsenäisyyden kannalla. Bobi Sivén omaksui äidiltään perinteisen kansallismielisyyden aatteen filosofisen pohjan ja isältään uskon aktivismiin eli suoraan toimintaan. V. O. Sivén oli Voima-liiton ja myöhemmin myös jääkäriliikkeen johtajia. [1, 2, 3]

Siiri-äiti kutsui Hans Håkonia aluksi Håkoniksi, mutta lempinimeksi tuli Bob, josta lopulta tuli suomalaisittain äännettävä Bobi. "Bobi" on alun perin joko Håkon-lapsen omaa jokellusta tai sisarusten antama lempinimi; tarkkaa nimen alkuperää ei tiedetä. Bobi Sivenin alkuperäinen nimi taas tulee Henrik Ibsenin runosta Vuggevise, Kehtolaulu.

Nuoruus ja itsenäisyysaktivismi

Bobi Sivénin luonnetta lapsena on kuvailtu pohdiskelevaksi, varhaiskypsäksi ja hieman pikkuvanhaksikin. Normaalilyseo vaikutti huomattavasti nuoren Bobi Sivénin maailmankatsomukseen. Sivén luki latinankielisiä klassisia teoksia, ja hän omaksui antiikin ajan filosofisen ajattelutavan ja hyveet, kuten stoalaisuuden, urhoollisuuden, uskollisuuden ja kunniantunnon. Heroistinen ajattelutapa iskostui häneen myös kansallisromanttisten teosten, kuten Vänrikki Stoolin tarinoiden kautta. Koulu oli pohjaltaan fennomaaninen ja luokkarajoista piittaamaton, ja se vahvisti näin jo kotona saatua humanistista kasvatusta. Sivén oppi, että hyvä ja isänmaallinen ihminen asettaa aina yhteisen edun oman itsensä edelle. [1, 2, 3]

Alkuvuodesta 1910 Bobi ja Paavo Sivén perustivat yhden Suomen ensimmäisistä vartioista, Kärppäpatrullin. Partiosta veljekset kiinnostuivat luettuaan skottilaisen kotiopettajattarensa Phoebe Spiersin antaman Robert Baden-Powellin kirjoittaman englanninkielisen kirjan Scouting for boys. [1, 2, 3] Bobi Sivén oli helsinkiläisen Toimen Pojat -lippukunnan jäsen. Bobi oli monien muiden partiolaisten tavoin innokas itsenäisyydenkannattaja. Kun Suomi itsenäistyi, eivät Bobi ja muut itsenäisyysaktivistit olleet täysin tyytyväisiä. Heidän mielestään suomalaisten heimoveljien alueet kuuluivat myös Suomelle, samoin koko Itä-Karjala, joka oli Venäjän maa-alueella. [4, 5, 2]

Isä V. O. Sivén ja muu aktivistien kärkijoukko alkoivat ensimmäisen maailmansodan syttyessä 1914 suunnitella jääkäriliikettä. Tavoitteena oli taistella Suomi vapaaksi suomalaisin sotilasjoukoin tai ainakin panna hanttiin venäläistä sortohallintoa vastaan. Nämä suomalaisjoukot koulutettaisiin Saksassa, joka oli sodassa Venäjää vastaan. [1, 2, 3]

Vapaa-aikansa 17–18-vuotias Sivén käytti maailmankatsomuksensa muotoilemiseen. Hän totesi parhaimmaksi maailmankatsomukseksi idealismin ja realismin välimuodon, kultaisen keskitien, jolloin syntyisi jalat maassa kulkevia, mutta suuriin tekoihin kykeneviä ihmisiä. Lisäksi Sivén kulutti erityisesti kesällä 1917 aikaansa historian, valtio-opin, filosofian, klassikkojen ja päivänpolitiikan lukemiseen Sivénin kesäpaikassa, maatilalla Haloniemen kylässä, Ruokolahdella. Sivén myös kehittyi taitavaksi metsämieheksi, joka kulki uskollisen Pilkki-pystykorvansa kanssa Ruokolahdella metsästämässä. Hän oli myös erittäin tarkka ampuja, mistä oli hyötyä myöhemmässä elämässä. Hänen kerrotaan osuneen 25-penniseen 20 metrin päästä. Ruokolahdella kesällä 1917 Sivén teki ensimmäiset julkiset poliittiset esiintymisensä. Koko kesän ajan hänellä riitti tekemistä, kun isä oli vapausliikkeen ulkomaanvaltuuskunnan jäsenenä Ruotsissa ja Paavo jääkäriliikkeen tehtävissä ympäri Suomea. [1, 2, 3]

Sivén ja muut aktivistit katkeroituivat siitä, että itsenäisyyttä ja jääkäriliikettä ennen kannattaneet sosialistit olivatkin kääntyneet itsenäisyyttä vastaan ja alkoivat veljeillä kansan vihollisen, venäläisten kanssa. Sivénin kotikaupunki Helsinki jäi punaisten haltuun, eikä kannattanut yrittää valkoiselle puolelle. Maanalaisesti perustettiin Helsinkiin oma maanalainen suojeluskunta nimellä Helsingin Valkokaarti, jonka I pataljoonan 3. komppaniaan Sivén kuului. Sivén oli mukana hengenvaarallisissa vakoilussa (kontraspagiooni), aseiden hankinnassa ja salakuljetuksessa. Helsingin valtauksessa Sivén koki tulikasteensa. Helsingin Valkokaartilla oli 1 500–1 700 kivääriä ja 11 konekivääriä. Valtauksessa saksalaisia kaatui 54, suojeluskuntalaisia 17 ja punaisia 400. [1, 2, 3]

Kun Suomen vapaus oli saavutettu, kääntyivät aktivistien katseet heimokansojen puoleen, Itä-Karjalaan. V. O. Sivén oli ollut heimoaatteen kannattaja aina, ilmeisesti myös Bobi, mutta oman maan itsenäisyyden puuttuessa sitä ei ollut korostettu. Maaliskuun lopulla 1918, vielä sisällissodan aikana, Carl Wilhelm Malmin johtamat suomalaisjoukot olivat edenneet syvälle Vienaan ja jääneet Uhtualle epäonnistuneen Vienan Kemin valtauksen jälkeen. 12. toukokuuta 1918 Kammion sairaalla pidettiin V. O. Sivénin johtama ja isännöimä "Kauko-Karjalan kokous", johon ottivat osaa Viipurista juuri saapunut ylioppilas Bobi Sivén, maisterit Lauri Hannikainen ja Herman Stenberg sekä jääkärit Oiva Willamo ja Vilho Suvirinne. Kokous päätti perustaa Aktiivisen komitean tapaisen piirin, joka ajaisi Itä-Karjalan asiaa aktiivisesti, mutta hallituksen rahoituksella ja tuella. Tarkoituksena oli nostaa vienalaisten keskuudessa oma jääkäriliikkeen tyylinen kehitys. [1, 2, 3]

Paavo Sivén lähetti kirjeen, jossa pyysi Bobia tulemaan Helsinkiin ja valmistautumaan lähtemään kohti Vienaa, koska "engelsmannit ryppyilevät kovasti pohjoisessa ja uhkaavat Uhtuaa". Ennen lähtöään Bobi Sivén piti Ruokolahden suojeluskunnan juhlassa puheen, jossa sanoi [1, 2, 3]:

Meidän on yhdistettävä hajalleen pirstoutunut Suomen suku yhdeksi kansaksi. Meidän on ojennettava kätemme veljillemme Kauko-Karjalassa ja ulonnettava rajamme Jäämeren, Vienan ja Äänisen rannoille. Meidän on sulatettava heimomme yhdeksi vankaksi rungoksi. Korjattava sen yhteiskunnalliset epäkohdat, luotava siihen aineellista hyvinvointia, kylvettävä siihen tietoa ja taitoa, hyvettä, oikeuden ja kauneuden rakkautta.

Sivén pakkasi reppuunsa Vänrikki Stoolin tarinat ja lähti Kajaaniin, jossa oli Kuisman joukon värväyspiste. Siellä Sivén ilmoittautui palvelemaan sotamiehenä Suomen vakinaisen sotaväen oikeuksin ja velvollisuuksin palvelemaan rajakarjalaisten tukemiseksi korkeintaan vuoden 1918 loppuun kolmen markan päiväpalkalla. [1, 2, 3]

Vuokkiniemessä käytiin Vienan heimosodan viimeinen ja ratkaisevin taistelu, joka oli Sivénin toinen taistelukokemus. Suomalaisten pääjoukko saarrettiin 1. lokakuuta kello 4 aamulla kyläaukealla, mutta taistelu voitettiin kääntämällä sattumalta konekiväärituli vihollisen pääjoukkoon. Voiton varmisti selustaan jääneen jääkärivänrikki Akseli Isopuron komppanian, johon Sivén kuului, koukkaus vihollisen selustaan. Suomalaisia kaatui 20 ja vihollisia noin sata. Voitosta huolimatta Sivén Vienan retkien muistelmissaan arvosteli sotilasjohtoa ja piti koko voittoa onnenkantamoisena. [1, 2, 3]

Bobi Sivén ei koskaan kirjoittanut ylioppilaaksi, vaan hänet julistettiin. Sisällissodan takia kirjoitukset keskeytettiin ja kaikki abiturientit julistettiin suoraan ylioppilaiksi. Sivén kirjoittautui sisään historiallis-kielitieteellisen tiedekuntaan ja opiskeli pääaineenaan historiaa, filosofiaa ja kansantaloutta sekä sivuaineenaan latinaa, jota hän sai luettua kevätlukukaudella approbaturin verran. Sivén oli erittäin kiinnostunut antiikista ja latinasta. Sivén kuului Karjalaiseen osakuntaan, joka oli ollut tuolloin vankasti heimoaatteellinen jo vuosi. Sivéniä kuitenkin harmitti, että hänen tulisi keskeyttää opintonsa varusmiespalveluksen takia. Sivén ei ollut luonteeltaan sotilas ja kaiken lisäksi oli hieman outoa, että taisteluissa kunnostautunut vapaus- ja heimosoturi joutuisi vielä varusmieheksi. Heimoaktivistit kiinnostuivat Vienan jälkeen Aunuksesta. Sivén ei itse lähtenyt Aunuksen retkelle, koska hänet määrättiin suorittamaan asepalvelustaan Valkoisen Kaartin Vöyrin pataljoonan konekiväärikomppaniaan. [1, 2, 3]

Aktivisteille toinen paha takaisku monarkiahankkeen ja Itä-Karjalan retkien epäonnistumisen lisäksi oli Mannerheimin Ståhlbergille kärsimä tappio ensimmäisissä presidentinvaaleissa valitsijamiesäänin 143–50. Sivén oli poikkeuksellinen aktivisti, koska hän kannatti Ståhlbergiä, vaikka tämä olikin pitänyt jääkäreitä maanpettureina, eikä ollut suosiollinen Suomen itsenäisyydelle. Sivénin mielestä Mannerheim ei olisi auttanut kansallista eheytymistä sisällissodan jälkeen, koska punaiset vihasivat häntä punakapinan kukistajana. Sivén ei myöskään luottanut Mannerheimiin, koska tämä oli ruotsinkielinen aatelinen ja Venäjän armeijan upseeri. [1, 2, 3]

Repolan nimismies

31. elokuuta 1918 Suomeen liittyneen Repolan ensimmäinen nimismies oli marraskuusta 1918 myöhäissyksyyn 1919 toiminut suomalainen Otto Alfred Rautava. Repolaa johtanut Itä-Karjalan toimituskunta valitsi 36 hakijan joukosta Repolan nimismieheksi filosofian ylioppilaan H. H. Sivénin erittäin monen kokeneemman ohitse. Toimikunta halusi tehtävään asialle vannoutuneen henkilön, joka jatkaisi Repolassa Suomen yhteydessä alkanutta yhteiskunnallista kehitystä ja ymmärtäisi sekä arvostaisi karjalaisia. Vain 20-vuotias Sivén, jolla oli vielä asepalveluskin kesken, pääsi virkaan osakunta- ja heimoaktivistitoverinsa Lauri Kyanderin ja Itä-Karjalan asioista vastanneen maalaisliittolaisen ministerin Mikko Luopajärven tuella. Sivén nimitettiin Repolan vt. nimismieheksi 12. joulukuuta 1919. Luopajärvi kuitenkin kuoli 6. tammikuuta ja hänen tilalleen Itä-Karjalan toimikunnan päällikön ja ministerin tehtäviä tuli hoitamaan Kansallisen Edistyspuolueen Rudolf Holsti, josta tuli samalla Sivénin uusi esimies. [1, 2, 3]

Nuori idealistinen nimismies H. H. Sivén saapui Repolaan suunnitelmanaan laaja uudistusohjelma, jonka keskeinen osa oli maanomistusolojen uudelleenjärjestäminen. Kuitenkin Sivénille selvisi erinäisten sotkujen kautta kuinka sekavat oltavat Itä-Karjalassa ja Suomen suojelusalueilla oli. Pian Sivén ajautui kahnauksiin työnantajansa Itä-Karjalan toimituskunnan ja sitä kautta Suomen hallituksen kanssa. Erityisesti aatteenmiehenä Sivén otti yhteen valtion ja toimituskunnan byrokraattien sekä reaalipoliitikkojen kanssa. Sotku alkoi, kun Sivén huomasi, että Repolan elintarvikeasioita hoitanut Porajärven nimismies Mikko Terho oli jättänyt työnsä jäljiltä huonon tilikirjanpidon ja kuittiselvennyksen. Sivén kanteli tästä laittomasta toiminnasta ja Terho hyökkäsi häntä vastaan. Lopulta toimituskuntakin yhtyi Sivénin arvosteluun kuultuaan tämän arvostelleen toimikunnan ja hallituksen reaalipolitiikkaa repolalaisten kokouksissa. Välit tulehtuivat Suomen valtion byrokraattien kanssa, mutta Sivéniä ei voinut ajaa pois virastaan, koskaan tämä nautti erittäin suurta luottamusta, suosiota ja arvostusta repolalaisten keskuudessa. Toimikunta lopulta myönsikin Sivénin ansioitumiset repolalaisten kanssa, eikä toimiin Sivéniä vastaan lähdetty. [1, 2, 3]

Helmikuussa 1920 Sivén joutui organisoimaan Repolan ja sen alueen puolustuksen. Puna-armeija oli hajottanut valkoisten venäläisten joukot Muurmannilla, ja nämä alkoivat paeta kenraali Skobletsinin johdolla kohti Repolaa ja Porajärveä vetäen samalla bolševikkejä perässään. Repolan komennuskunnassa oli vain 27 miestä ja Porajärvellä vain noin 150, joten Sisä-Suomesta alueelle siirrettiin rajavartiojoukkoja ja kaksi pataljoonaa. Sivén oli pulassa, kun Repolaan ja Porajärvelle alkoi tulvia yhä enemmän nälkäisiä ja surkeita valkoisia venäläisiä sotilaita sekä pakolaisia. Suomalaiset joutuivat bolševikkien kanssa yhteenottoihin, kunnes Kalevalan päivänä 28. helmikuuta 1920 alkoivat todelliset suuret taistelut puna-armeijaa vastaan Porajärven suunnalla. Sivén joutui ottamaan siviiliviranomaisena vastuun pakolaisista. Tilanne maalis-huhtikuussa Repolassa oli todella kriittinen, vaikka suomalaiset pysäyttivät 1 200 miehen ja neljän tykin vahvuiset puna-armeijan joukot Soutajärven-Jänkäjärven seudulle vain 4 km:n päähän Porajärven kirkonkylästä. Sivén yritti organisoida alueen suojeluskuntalaisista tiedustelujoukkoja, jotka ottaisivat vastaan vihollisten etujoukot, mutta tästä ei tullut mitään. Hän totesikin, että tilanne oli sama kuin syksyllä 1918 Uhtualla ja kirjoitti: "Karjalan kansa ei ole sotaista. Kun tulee kriitillinen tilanne niin heidän vilkas mielikuvituksensa jähmettää tahdonvoiman. Tämä on kai syynä siihen, että se kautta koko historian ajan on näytellyt tuota alistuvan osaa." Sivén ehti jo todeta 5. huhtikuuta: "Suur-Suomi-aate on nyt kärsinyt täydellisen haaksirikon", mutta pian bolševikit lopettivat hyökkäykset Suomen suojelusalueille. Sivén kuitenkin päätti, että lähtisi Itä-Karjalasta asevelvollisuuden suoritettuaan ja lykkäisi varsinaiseen politiikkaan osallistumistaan. [1, 2, 3]

Sivénille ja muille heimoaktivisteille oli tulossa tuskalliset ajat, kun rauhanneuvottelut Tartossa käynnistyivät ja näytti siltä, että Itä-Karjalan kansalle hädin tuskin saataisiin edes autonomia. Eräät poliitikot, kuten erityisesti J. K. Paasikivi, aikoivat antaa Itä-Karjalan, käytännössä suomalaissuojeluksessa olevat Repolan ja Porajärven kunnat, Neuvosto-Venäjälle Petsamon vastineeksi. Sivén ei voinut hyväksyä tällaista reaalipolitiikkaa, jossa karjalaiset oli houkuteltu tyhjillä lupauksilla Suomen valtion pantiksi neuvotteluja varten. Tämä pantti sitten vaihdettaisiin taloudellisesti arvokkaampana pidettyyn Jäämeren rantaan. Tällaista "heimopetturuutta" Sivén ei voinut hyväksyä, kaiken lisäksi, kun karjalaiset olivat alkaneet kiinnostua kansallisesta vapaustaistelusta. Esimerkiksi maalis-huhtikuun vaihteessa "Vienan Karjalan väliaikainen toimikunta" eli Vienan Karjalan väliaikainen hallitus kutsui Uhtualle koolle 117 edustajan maakuntapäivät eli parlamentin, joka päätti erottaa Vienan Karjalan Venäjästä. Venäläiset rankaisivat tästä päätöksestä ryöstelyllä ja sotatoimilla, ja väliaikainen hallitus pakeni juhannuksena Suomeen. [1, 2, 3]

Pitkin kevättä ja kesää 1920 Sivén teki Ulkoministeriölle ehdotuksia Itä-Karjalan vapauttamiseksi ja sen vapautusliikkeen tukemiseksi. Sivén sai Ulkoministeriöstä koko ajan hyvin tietää kuinka neuvottelut Tartossa etenivät ja hän tiesi, etteivät asiat olleet hyvin. Hän kävikin Holstin luona Ulkoministeriössä neuvottelemassa siitä, että tulisi hyödyntää Itä-Karjalassa Neuvosto-Venäjän ja Puolan välistä sotaa. Sivén alkoi laatia kesällä-syksyllä karjalaispakolaisten huonosti aseistettujen joukkojen johtajan jääkärikapteeni Kalle Matan kanssa Karhunpesäsuunnitelmaa, jonka tavoitteena oli synnyttää aseellinen painostuspolitiikka, jossa karjalaiset nousisivat vapaustaisteluun. Näin Suomi saisi painoarvoa vaatimuksilleen Itä-Karjalan suhteen. Sivén ei ainakaan joka tapauksessa kestänyt ajatusta, että Repola ja Porajärvi jätettäisiin Neuvosto-Venäjän armoille. [1, 2, 3]

Kesäkuun alussa 1920 Sivén teki viikonpituisen virkamatkan pitäjän ympäri. Hän määräsi lusmalaiset rakentamaan kyläänsä tiet ja valvoi Kiimasvaarassa Repolan ja Suomalainen Puuliike Oy:n välisiä kauppoja. Kesäkuun puolessavälissä Repolaan 79 puna-armeijaan ottoa paenneesta karjalaisesta Sivén osan otti maatöihin Repolaan ja suurimman osan lähetti Lieksaan. Ahkeralla Sivénillä riitti töitä, kun hän raportoi tiedustelutoiminnasta Ulkoministeriöön, järjesti yhteydenpidon Uhtuan ja Repolan välille, ja suoritti poliisikuulusteluita. Sivén ratkoi toki myös tavallisia riita-asioita. Hoidettavanaan hänellä oli myös Repolan piirin majoitusasiamiehen tehtävät. Kuun aikana Sivénille saapui 42 virkakirjettä ja hän lähetti 49. Sivénin toiminnan ansiosta repolalaiset olivat varmempia halustaan kuulua Suomeen kuin koskaan. [1, 2, 3]

Vapaa-aikansa Sivén käytti kansanperinnettä ja runoja keräillen. Hän ystävystyi syvästi erään Repolan kansanjohtajan Pekka Kyöttisen isän Konoi Kyöttisen kanssa. Konoi Kyöttisen kanssa Sivén kalasteli, tervasi veneitä ja keräsi tältä muistiin sananlaskuja, runoja ja kansantietoutta. Sivén suostui myös ottamaan osaa aktiivisesti repolalaisten juhlajärjestelyihin. Samalla Sivén karjalaistui erittäin nopeaa tahtia. Rutiinihommat vähenivät, kun Sivén sai loppukesästä apulaisnimismiehen, joka oli aluksi hänen vanha Norssin koulukaverinsa, lakitieteen ylioppilas Jaakko Sadeniemi. Myös Bobin sisko Anna Sivén kävi tutustumassa Repolaan. [1, 2, 3]

Syksy 1920 -- Sivénin ja Repolan kohtalo

Sivén halusi jatkaa humanistisia opintojaan yliopistossa syyslukukaudella ja haki eroa nimismiehen tehtävästä. Sivénille myönnettiin ero 15. syyskuuta lähtien, mutta Sivén päätti jäädä kuullessaan rauhanneuvotteluiden kulkevan kohti ratkaisua. Syksyyn mennessä Kalle Matan karjalaisjoukotkin oli jo lyöty takaisin Suomen puolelle. Syyskuun puolessa välissä alkoi selvitä, että Suomen hallitus aikoi jättää repolalaiset venäläisten käsiin. Repolassa, karjalaispiireissä ja heimoaktivistien keskuudessa syntyi ahdistus ja paniikki. Repolalais- ja karjalaislähetystöt ravasivat Helsingissä ja kuuntelivat hallituksen päätöksiä kauhun valtaamina kuin kuolemaan tuomitut. Kohtelu oli monesti tylyä, erityisesti vasemmistolta. SDP:n kansanedustaja Hannes Ryömä sanoikin repolalaisille: "Gylling hoitaa teidän asiat paremmin kuin koskaan Suomen porvarit." Historian valossa tarkasteltuna ja tuolloinkin Ryömän lausunto oli erittäin välinpitämätön ja törkeä, varsinkin, kun tiedetään mikä repolalaisten kohtalo oli Neuvosto-Karjalassa. Lähetystöt jakoivat pääasiassa Sivénin kirjoittamaa muistiota "Repolan ja Porajärven kysymys on kansallinen kysymys", jossa katsottiin olevan kysymys Suomen kunniasta, heimotoiveiden kohtalosta ja kansallisesta itsetunnosta. Karjalan hylkääminen olisi Sivénin mukaan myös Suomen kansakunnan tuho. Sivén kirjoitti vielä Holstille muistion, jossa ehdotettiin neuvotteluasetelmien parantamista siten, että Suomen vakinainen sotaväki miehittäisi Kiimasjärven kylän ja painostaisi näin bolševikkien eteläistä selustaa. Tämä ei johtanut toimiin, mutta Holsti lähetti muistion yleisesikuntaan. [1, 2, 3]

21. syyskuuta Repolassa järjestettiin kunnan edustajakokous, joka päätti yksimielisesti Repolan pysyvän vanhassa päätöksessään pysyä Suomen yhteydessä. Sivén oli edustajakokouksen keskeinen puuhamies. Edustajakokous ilmoitti, että se taistelisi mieluummin epätoivoisesti kuin alistuisi raakaan neuvostoterroriin. Edustajakokous ilmoitti ulkoministeriölle ja tiedotusvälineille repolalaisten nojaavan kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ja uskovan, että Suomi vielä estäisi "Karjalan väestön joutumisen Venäjän punaisen laavavirran pyörteisiin". [1, 2, 3]

Syys-lokakuun vaihteessa Repolassa toimitettiin vaalit, jossa valittiin 12-henkinen Repolan toimituskunta, joka julistautui Repolan ainoaksi hallitukseksi ja otti hoitaakseen Itä-Karjalan toimituskunnan ja kunnanvaltuuston tehtävät. Puheenjohtajaksi tuli Pekka Kyöttinen, kansliapäälliköksi Paavo Höttönen ja voimakkaaksi taustavaikuttajaksi Bobi Sivén. Repola irtautui tällä toimituskunnan päätöksellä Suomen valtiosta ja julistautui Suomesta ja Venäjästä riippumattomaksi. Toimikunnan lähetiksi Helsinkiin lähetettiin kunnallislautakunnan jäsen F. V. Netsäinen, jonka tuli erityisesti pitää yhteyttä Suunta-lehden aktivisteihin, kuten Kai Donneriin ja Sivénin hyvään aktivistiystävään Toivo Kaukorantaan. Sivén sai kyllä itsekin juosta repolalaisten asioilla Helsingissä koko syksyn 1920. [1, 2, 3]

Tilanne oli kyllä niin epätoivoinen, että Sivén tiedusteli ystävältään Repolan kirkkoherralta Mikael Fiiliniltä suunnitelmistaan ampua itsensä vastalauseeksi Tarton rauhalle. Fiilin käski Sivéniä lopettamaan lapselliset puheet ja sanoi, että Karjalan asioiden muuttuessa juuri Sivénin kaltaisia miehiä tarvitaan. Sivén kysyi Fiiliniltä vielä myöhemmin uudestaan, mutta tämä käski ystäväänsä lopettamaan tuollaiset puheet, jotka suunnittelivat Jumalan antaman lahjan riistämistä. Sivén ilmeisesti samalla myös suunnitteli liittymistä ortodoksiseen kirkkoon, jonka toimintaa hän oli Repolassa aktiivisesti tukenut. Samoin hän oli edesauttanut siveellisyyttä ja raittiutta koko pitäjässä. Fiilinhän palkitsikin Sivénin myötämielisyydestään ortodokseille praasniekkajuhlien jumalanpalveluksessa erityisellä tunnustusleivällä, mikä oli erittäin harvinainen kunnianosoitus luterilaiselle. [1, 2, 3]

9. lokakuuta kansanäänestyksellä valittu Repolan hallitus, Repolan toimituskunta määräsi Sivénin ja F. V. Netsäisen "edustajikseen Suomen Hallituksen, Vienan- ja Aunuksen-Karjalan hallintoelinten sekä Suomessa olevien ulkovaltojen edustajien luo avonaisilla valtuuksilla". Tarton rauhan solmimisen päivänä 14. lokakuuta Sivén ja Mata loivat muistion, jota voidaan pitää karhunpesäsuunnitelman ensimmäisenä luonnoksena. Suunnitelma oli kuitenkin idealistinen ja perustui siihen, että 800 Matan miestä hyökkäisi Muurmannille päivän aiheuttaen kansannousun. Aunuksen retken esikuntapäällikkö jääkärikapteeni Ragnar Nordström neuvoi Sivéniä realistisemmalle kannalle kirjoittaen tälle rahoituksen tärkeydestä. [1, 2, 3]

Sivén alkoi suunnitella varsinaista karhunpesäsuunnitelmaa Repolan toimikunnan kansliapäällikön ja Repolan suojeluskunnan paikallispäällikön Paavo Höttösen kanssa. Ilman Sivéniä ja Höttöstä Repolalla ei olisi ollut mitään puolustussuunnitelmaa sen Tartossa päätetyn kohtalon tultua ilmi. Höttönen otti käytännössä koko vetovastuun Repolan puolustuksen järjestämisestä. Pääideana oli metsätyöt ja tukkikaupat, joilla kerättäisiin sotilaat eli metsätyömiehet ja rahoitettaisiin samalla repolalaisten vastarinta. Suunnitelmasta olisi syntynyt karhunpesä, jota olisi voitu puolustaa kevääseen 1921 asti ja odottaa muita Neuvosto-Venäjällä tapahtuvia kapinoita. Höttösellä oli suhteita matruuseihin ja hän oli ilmeisesti tietoinen Kronstadtin kapinan suunnittelusta. Sinnikkäällä repolalaisten ja karjalaisten taistelulla luotaisiin Karjalan kansalle urhoollinen vapaustaistelu – tai ainakin sen yritys, josta kansa voisi myöhemmin ammentaa voimaa kansalliseen taisteluun. Ideana oli myös, että Suomi kiinnostuisi ja auttaisi jälleen Itä-Karjalaa, kun se näkisi, että karjalaiset panisivat uutta vallanpitäjää vastaan hanttiin. [1, 2, 3]

Toimikunta hyväksyi karhunpesän tukkikaupat ja samalla koko karhunpesäsuunnitelman 25. marraskuuta edustajainkokouksessa, jossa Repolan toimituskunnalle myönnettiin äänin 48–17 uudella hallintosäännöllä diktatoriset valtuudet päättää Repolan kohtalosta. Samassa kuussa Sivén pestasi heimoystävä Jalmari Takkisen apulaisekseen. Jo 12. marraskuuta Sivénille oli myönnetty jälleen ero Repolan nimismiehen tehtävistä, mutta se oli muodollista. Sivén jatkoi nimismiehen tehtäviä Jalmari Takkinen ja konstaapeli Eemil Huhtala apunaan. Tosin virallisesti Sivén oli nyt ulkoministeriön virkamies ja Suomen tasavallan virallinen edustaja Repolassa ja Porajärvellä. Ulkoministeriö yritti tehdä Sivénistä myös Repolan ja Porajärven Suomen konsulia, joka varmistaisi rauhansopimuksen toteuttamisen tuolla alueella. Sivén kieltäytyi kuitenkin jyrkästi ja ilmoitti: "En katso voivani itse ruveta parsimaan sen politiikan tuloksia, jota olen vastustanut." [1, 2, 3]

Sivén kertoi rehellisenä miehenä karhunpesäsuunnitelmasta ulkoministeri Holstille. Rauhanomaisesti Repola ja Sivén yrittivät vaikuttaa lähettämällä eduskunnalle Tarton rauhansopimuksen päivänä ilmeisesti Sivénin kirjoittaman sähkeen, jossa toivottiin, ettei eduskunta vahvistaisi rauhaa, jossa "Karjalalle luetaan kiduttava kuolemantuomio. – – Tiedämme, että pyydämme veljeskansalta paljon, enemmän kuin olemme ansainneet, mutta äärimmäinen inhimillinen hätä pakottaa meidät rukoilemaan armoa", sähkeessä anottiin. Ratifioinnin jälkeen Repolan toimikunta ilmoitti, että Repolan tahto kuulua Suomeen oli lopullisesti rauennut ja toi julki "kiitollisuutensa Suomen hallitukselle ja Suomen kansalle siitä ajasta, jonka se on saanut nauttia Suomen sotilaallista suojaa ja jonka kestäessä sen oman kansallisen elämän perusta laskettiin". [1, 2, 3]

Suunnitelma kuitenkin kehittyi hyvin. E. E. Kailan Jääkäritoimisto lähetti Repolaan 500 kivääriä ja 100 000 patruunaa. Lieksan ja Joensuun alueen sotilasviranomaiset saatiin ummistamaan silmät asekuljetuksilta. 16. joulukuuta Bobi Sivénin Paavo-veljelleen kirjoittamassa kirjeessä Sivén kertoi, että metsää oli saatu myytyä kahden miljoonan markan arvosta. Työtä riitti ja Sivén oli vielä toiveikas. Joulukuussa 1920 Sivén vietti Eemil Huhtalan kanssa Porajärvellä viikon ja muodosti alueella 60-miehisen joukon, joka vetäytyisi merkin saatuaan karhunpesään, Repolaan. Muuten Sivén ja Huhtala päättivät jättää Porajärven suosiolla bolševikeille. Passiivisella Porajärvellä käynti kuitenkin masensi Sivéniä ja matkan jälkeen hän sanoi epätoivoisena Huhtalalle: "Olisi parasta laskea kuula kalloonsa, eihän sitä ilkiä palata Suomeen. Uskotko Huhtala sitä?". Huhtala vastasi, ettei Sivén ajatellut asiaa noin, mutta Sivén vain valitti väsymystään. [1, 2, 3]

31. joulukuuta Repolan kunnantalolla laskettiin alas Suomen lippu. Sivén totesi ystävälleen: "Veli, en jaksa kärsiä tätä häpeää. Karjalan asia on henkeni arvoinen. Repolasta poistun viimeisenä ja tuskin silloin elävänä". Sivén kuitenkin päätti vielä yrittää karhunpesäsuunnitelmaa. Jos suunnitelma ei tuottaisi tulosta, olisi oman henkilökohtaisen ratkaisun aika. [1, 2, 3]

Joulukuun lopulla aktivistien ja karjalaisten rivit alkoivat rakoilla. Mannerheim ei ollut innostunut karhunpesäsuunnitelmasta, samoin karjalaiset alkoivat miettiä jos Edvard Gyllingin Karjalan työkansan kommuuni pitäisikin lupauksensa. Lopulta tammikuun alkupäivinä suunnitelma romahti. Karhunpesäsuunnitelmaa varten Lieksaan kuljetettujen aselaatikkojen sisältö päätyi julkisuuteen. On epäilty, että paikallisten kommunistien ansiosta. 6. tammikuuta 1921 ulkoasiainministeri Holstin apulainen, ulkoasiainministeriön ensimmäinen sihteeri varatuomari Arne Broms vaati Sivéniltä selvitystä asekuljetuksista. Sivén myönsi, että Repolaan oli kuljetettu 500 kivääriä, mutta ei pitänyt tiedustelua vakavana, koska ulkoministeriö tiesi kaiken karhunpesäsuunnitelmasta. Silti Sivén vastauskirjeessään ilmoitti eronpyyntönsä ja esitti toivomuksensa Repolaan jäämisestä siviilihenkilönä. Sivén ilmoitti mieluummin kuolevansa kuin palaavansa Suomeen. Tällä Sivén tarkoitti lähinnä karjalaisten rinnalla aseellisessa taistelussa kaatumista. Ulkoministeriö ja Sivénin läheisen heimoaktivistiystävän Toivo Kaukorannan luottamus karhunpesäsuunnitemaan oli mennyt. Lopulta Sivén kutsuttiin Helsinkiin, mutta hän ei koskaan sinne ehtinyt lähteä, kun tapahtui lopullinen käänne. [1, 2, 3]

Repolan toimikunnan jäsenet, Repolan sotilaskomennuskunnan päällystö ja joukko repolalaisia oli kokoontunut juhlimaan ortodoksista joulujuhlaa karjalaiseen tapaan Repolan kirkonkylän kansakoululle 8. tammikuuta. Puolelta öin, kun Sivén oli jo mennyt nukkumaan, Höttönen esitteli taskuasettaan, joka kuitenkin laukesi aiheuttaen luodin tunkeutumisen hänen vatsaansa. Repolasta lääkäri oli jo lähtenyt, joten Höttöstä lähdettiin viemaan reellä Lieksaan, jonka edustalla Höttönen kuoli vammoihinsa aamuyöllä 9. tammikuuta. [1, 2, 3]

Höttösen kuoleman myötä Repolan johto, Sivén ja karhunpesäsuunnitelma romahti hetkessä. Karjalaiseen tapaan kuuluu valvoa vainajan vierellä tietty määrä öitä. 11. ja 12. päivän välisenä yönä oli Sivénin vuoro. Neljältä Jalmari Takkinen tuli vaihtoon. Sivén meni nukkumaan ja antoi tälle paperikasan, johon kuuluneesta kirjeestä Takkinen ehti nähdä sanat "tunnen loppuni lähestyvän". Jo edellisen päivän iltana Sivén oli todennut Netsäisen ja Takkisen kanssa keskustellessaan toimikunnan kansliahuoneessa, että oli hyvin vaikea tehdä harkittua itsemurhaa. Seuraavan tapahtuman jälkeen Takkinen huolestui entisestään esimiehensä voinnista. [1, 2, 3]

Kello kuudelta aamulla 12. tammikuuta Repolaan tuli ulkoministeriön sähke. Takkinen alkoi purkaa salakirjoituksella kirjoitettu sähkettä. Sivén tuli unettomuudestaan vihaisena katsomaan Takkisen työtä. Takkinen luki viestin alun, jossa luki: "Erikoisten syiden takia on teidän ehdottomasti tehtävä kaikki voitavanne estääksenne repolaisten ja porajärveläisten aseistautumista." Tällöin kiihtynyt Sivén ravasi huonetta edestakaisin ja vetäisi seinällä roikkuneesta kotelosta 9-millimetrisen Luger Parabellum -sotilaspistoolinsa ja latasi sen. Takkinen katsoi ihmeissään, jolloin Sivén laski pistoolin koteloonsa. [1, 2, 3]

Vielä puolen päivän aikaan Takkinen näki Sivénin seisomassa toimikunnan toimistotalon rappusilla ruotsalainen vaalea sotilasturkki päällään. Sivén antoi Takkiselle tehtäväksi järjestää repolalaisten passinleimaukset ja muut perusasiat sekä keskustella Joensuusta saapuneiden Höttösen omaisten kanssa. Lähtiessään Sivén puristi Takkista lujasti kädestä ja ilmoitti menevänsä kirjoittamaan kunnantalolle, koska siellä oli rauhallisempaa. [1, 2, 3]

Iltapäivällä Sivén kävi ystävänsä kirkkoherra Fiilinin luona. Kirkkoherra huomasi Sivénin olleen hermostunut, mutta ajatteli sen johtuneen seuraavana päivänä 13. tammikuuta pidettävistä Höttösen hautajaisista. Samalla Sivén kävi samassa talossa asuneen kunnankirjuri Feodor Hippisen luona ja hyvästeli tämän tyttövauvan, joka oli myös Sivénin kummityttö, kahteen kertaan hellästi ja syvästi tuuditellen. [1, 2, 3]

Seitsemältä illalla Sivén kävi päivällisellä asuinpaikassaan kauppias Andrei Maurasen luona. Sivén kävi tapansa mukaan maate penkille ja laittoi asiakirjasalkkunsa tyynyksi. Sivén oli jo kysynyt aiemmin samaan aikaan kauppiaanrouvalta Pelagia Mauraselta, kuka pesisi hänen ruumiinsa, jos hän sattuisi kuolemaan. Rouva Mauranen oli luvannut tehdä sen. Päivällisen jälkeen Sivén tavallaan hyvästeli F. V. Netsäisen tyttären ja Pelagia Maurasen veljentyttären, Nasti Netsäisen pitämällä tätä syykyssä ja pyytämällä tätä laulamaan kappaleen "Oli mulla aarre kaunis". Maurasen ja Netsäisen emännät kehottivat väsyneen oloista Sivéniä menemään nukkumaan, mutta tämä ilmoitti menevänsä vielä kunnantalolle. Vaikka Sivénin teot ja lausahdukset 11. ja 12. päivänä viittasivat tulevaan, ei kukaan arvannut Sivénin ratkaisua. [1, 2, 3]

Kunnantalolle Sivén saapui hieman jälkeen kahdeksan. Hän meni elintarvikelautakunnan huoneeseen ja asetti pöydän sekä tuolin uunin eteen. Viereiselle tuolille Sivén asetti pistoolin, jota yritti epätoivoisesti piilotella aina kun uunia lämmittänyt leskirouva Katariina Simanainen saapui kohentamaan uunin tulta. Kymmeneltä Simanainen toivotti Sivénille hyvää yötä. Kirjuri Hippinen kävi myös huoneessa ja näki, että Sivén oli erittäin hermostunut; tämä siirteli pyöri tuolillaan, katseli tuleen ja siirsi aina paperinsa syrjään, jos Hippinen lähestyi tätä. Siimanaisen lähdön jälkeen Hippinen kävi vielä huoneessa. Sivén kysyi tältä Höttösen syntymävuotta ja pyysi Hippistä menemään nukkumaan toivottaen hyvää yötä. Hippisen lähdettyä huoneesta kuului 9-millisen Luger Parabellumin laukaus kello 22.15. [1, 2, 3]

Työtoverit ryntäsivät huoneeseen ja löysivät välittömästi laukaukseen menehtyneen Bobi Sivénin, jonka pää roikkui yli selkänojan toinen käsi heiluen rentona ja toinen pysyen sylissä. Sivén oli ampunut Eugen Schaumanin tavoin itseään sydämeen. Pistooli lojui lattialla. Luoti oli mennyt välittömästi tappaen rinnan läpi ja upoten hirsiseinään. Pöydällä oli Sivénin kirjoittamat konstaapeli Eemil Huhtalalle kirjoitettu lappu, jossa Sivén kiitti ystäväänsä ja lahjoitti tälleen pistoolinsa, ja seitsemän kirjettä [1, 2, 3]:

• Avoin kirje Ulkoministeri Holstille
• Tohtorinrouva Siiri Sivén, Brändö, Mannerheimink. 7, Helsinki
• Kapteeni Paavo Sivén, Suomenlinna, Helsinki
• Asemapäällikkö Aschan, Lieksa
• Ylioppilas Neiti Katharina Sibelius, Tuusula, Järvenpää
• A. Mauranen
• Takkinen.

Avoimessa kirjeessään ulkoministeri Holstille Sivén selvitti, että kyseessä oli harkittu itsemurha, joka oli tehty sovintouhrina tuskasta ja häpeästä. Sivén ilmoitti, ettei voinut kunnian miehenä toteuttaa ulkoministeriön käskyä estää karjalaisten aseellinen vastarinta. Kirjeessä selviää kuinka Sivén oli alistunut kohtaloonsa ja siihen, ettei Repolan politiikasta ja vapaustaistelusta tulisi mitään, kun Höttönen oli saanut surmansa. Holsti luonnehti kirjettä "pateettisimmaksi kirjeeksi, jonka oli koskaan lukenut". Äidilleen, Siiri Sivénille 11. tammikuuta kirjoittamassaan kirjeessä Sivén ei kirjoittanut itsemurhasuunnitelmista, vaan vakuutteli tälle rakkauttaan ja toivotti kirjeen lopuksi: "Jää nyt hyvästi Mami rakas ja hyvää yötä!" Asekuljetusten ja -kätköjen paljastumisesta Sivén kirjoitti vain: "Saa nähdä mitä nyt tästäkin jutusta tulee." Paavo Sivénille kirjoittamassaan kirjeessä Bobi Sivén kiitteli rakkaan veljensä ystävyyttä ja pyysi tätä huolehtimaan Siiri-äidistä sekä hoitamaan muutaman talousasian. Aschanille ja Mauraselle kirjoitettujen kirjeiden sisältöä ei tiedetä. Samoin Sivénin rakastetulleen Kaisa Sibeliukselle lähettämä kirje on kadonnut. Samoin Sibelius on repinyt kaikki päiväkirjansa sivut näiltä ajoilta. Jalmari Takkiselle osoitetussa kirjeessä Sivén kiitti yhteistyöstä, ja pyysi lähettämään ilmoituksen ulkoministeriöön hänen kuolemastaan. Takkiselle hän vielä kirjoitti: "Koeta sinä, veli, pysyä pystyssä." [1, 2, 3]

Bobi Sivénin itsemurhalla oli suuri henkinen vaikutus ja perintö Akateemisen Karjala-Seuran perustamiseen vuonna 1922. Akateeminen Karjala-Seura kätki Sivénin surmanluodin lippunsa nauhoihin, ja jokainen uusi AKS:n valajäsen vannoi lipun ääressä taistelevansa heimokansojen ja suomalaisuuden puolesta sekä antavansa kaikkensa aatteensa puolesta Bobi Sivénin esimerkkiä noudattaen. Sivénistä tuli aikansa ylioppilasnuorison ihanne ja esikuva, jonka maine lopulta muodostui lähes myyttiseksi. [1, 2, 3]

Viitteet:

• [1] Jussi Niinistö: Bobi Sivén – Karjalan puolesta, s. 9–280. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2001. ISBN 951-746-241-7.
• [2] Kooste: Wikipedia: Bobi Sivén [https://fi.wikipedia.org/wiki/Bobi_Siv%C3%A9n]
• [3] Kooste Reijo Savola.
• [4] Partiowiki: Hans Sivén [https://fi.scoutwiki.org/Hans_Siv%C3%A9n]
• [5] Kooste Olavi Ojala.

  ---

Lisätietoja - More information - Больше информации:

• Repolan paikkakuntaprojekti
• Porajärven paikkakuntaprojekti
• Helsingin paikkakuntaprojekti
• http://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000002890532.html
• http://www.silviisii.com/vls/mic/111.shtm

  ---

Tämä profiili oli Karjalan 137. viikkoprofiili (22.07.2018-28.07.2018).